Presidentti Sauli Niinistö on huolestunut ammattikalastajien korkeasta keski-iästä ja toivoo alalle myös nuorempia.

Ammattikalastajien keski-ikä Suomessa on yli viisikymmentä vuotta.

–Ammatti on tietenkin kova ja vaatii aika lailla pääomaa esimerkiksi hyljesuojauksen vuoksi, Niinistö tuumi käytyään kokemassa ammattilaisten kanssa kuharysän Naantalin vesillä.

Niinistö perehtyi tiistaina ammattikalastajien työhön ja ajatuksiin kalamatkalla, joka alkoi hänen kesäasuntonsa rannasta Naantalin Kultarannassa. Presidentti vaikuttui huolesta, jota kalastajat kantavat Itämeren puhtaudesta.

–He ovat kovinkin aktiivisia ottamaan kantaa esimerkiksi ruoppausten vaikutuksiin. Me muut, ehkä ympäristöjärjestötkään, emme puhu niistä niin paljon.

Ammattikalastajaliiton hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén oli mukana kalamatkalla. Hänen mukaansa sellaiset ruopattavat massat, joissa on saastunutta sedimenttiä, pitäisi nostaa kuiville ja käsitellä.

–Saastuneelle maa-ainekselle tehdään maallakin sillä lailla. Onhan ruoppausmassallekin kriteerit olemassa, mutta ne ovat liian löysät, Sahlstén sanoo.

Lähde: TS–STT 6.8.2013