Muutosten vuosi
Vuosi 1993 oli liitolle muutosten vuosi. Vuosina 1980-1992 kuluivat liittoa rakentaessa, ja alkua leimasi suuri into saada ammattikalastuksen yhteisen edun ajaminen käyntiin. Nyt alkoi kuitenkin uusi vaihe. Lisääntynyt integraatio, edessä häämöttävä EU-jäsenyys ja kokonaan uuteen tilanteeseen sopeutuminen EU-lainsäädännön puitteissa.
Vuonna 1993 liitto muutti Turusta Helsinkiin, Hämeenkatu 155:een Arabiassa, läheiseen yhteistyöhön Suomen Kalakauppiasliiton kanssa. Liitot työskentelivät samoissa tiloissa ja toimistot olivat seinän takana toisistaan. Liitto sai myös uuden toiminnanjohtajan, Kim Jordaksen.
– Minulle henkilökohtaisesti Kalakauppiasliiton toiminnanjohtaja Raimo Hautala oli suureksi avuksi, Jordas toteaa. Hautala tunsi alan ja erityisesti virkamiehet ja pystyi olemaan avuksi. Keskustelu yhteisen kahvipöydän ympärillä oli korvaamatonta. Siinä pöydässä maailma parani, siltä meistä ainakin tuntui.
EY-neuvotteluprosessi käyntiin
Suomi oli jättänyt jäsenhakemuksensa Euroopan yhteisölle maaliskuussa 1992. Varsinaiset EY-neuvottelut alkoivat 1.2.1993 ja jatkuivat syksyllä Euroopan unionin (EU) kanssa.
Liitto osallistui Suomen neuvottelukannan muodostamiseen ulkoministeriön nimittämässä EY-kalatalousjaostossa, keräsi tietoa EY-lainsäädännöstä ja teki alustavia arvioita yhdentymisen vaikutuksista suomalaiseen ammattikalastukseen. Osana tätä prosessia maa- ja metsätalousministeriö myönsi liitolle avustuksen tuottajaorganisaatioasioiden selvittämiseksi.
Ministeriö nimitti myös työryhmän selvittämään kalataloustukien uudistusta. Liitto osallistui tähän työhön, ja liiton esittämä työttömyyskassa käsiteltiin myös tässä työryhmässä. Asiaan ei kuitenkaan saatu kunnon ratkaisua, ja kalastajat osoitettiin perusteilla olevaan yrittäjien työttömyyskassaan. Liitto suhtautui kriittisesti moniin työryhmän ehdotuksiin ja piti niitä riittämättöminä esimerkiksi silakankalastuksen osalta.
Tuloneuvottelut
Ministeriö ehdotti, että silakan osalta siirryttäisiin vapaaseen hinnanmuodostukseen, eli toisin sanoen valtio ei enää päättäisi hinnoista ja hintatuen määrää vähennettäisiin asteittain. Liitto näki tämän mahdollisena tapana sopeutua yhdentymiseen, mutta näki kehityksessä mahdollisia vaaroja. Myöhemmin kevätkokouksessa vahvistettiin hallituksen kanta.
Syksyn aikana hallitus alkoi kuitenkin nähdä silakan hinnanmuodostuksessa uhkia. Hallituksen mukaan järjestelmää olisi kompensoitava jonkinlaisella tuella kohtuullisen tulotason varmistamiseksi. Myös tuottajaorganisaatiomalli mainittiin jälleen vaihtoehtona.
Eduskunnassa esitetty kirjallinen kysymys aiheutti omituisen keskustelun syksyn aikana. Kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.) kysyi, viitaten siihen että silakkaa on runsaasti ja aliravittuja työttömiä puoli miljoonaa, onko hallitus ajatellut aloittaa operaatiota, jossa troolikalastajilta ostetaan silakkaa ja se jaetaan työttömille ja muille tarvitseville ruoka-apuna. Vastaus oli ei. Maa- ja metsätalousministeriö totesi muun muassa, että työttömän peruspäiväraha riittää 70 ruoka-annokseen mikäli raaka-aineena käytetään silakkaa. Tuloneuvottelujen osapuoletkin pitivät ehdotusta huonona ideana.
Marraskuussa järjestetyissä tuloneuvotteluissa todettiin, että vapaaseen hinnanmuodostukseen siirrytään 1.7.1994. Sopimuksen mukaan valtio ja liitto neuvottelevat hinnan päälle tulevasta hintatuesta, jos uusi hintatukilaki on tullut voimaan siihen päivään mennessä. Neuvotteluissa päätettiin myös, että Merisilakka-projektia tulisi jatkaa Merisilakkayhdistyksen puitteissa. Joulukuussa liiton hallitus kuitenkin katsoi, että toista nimeä olisi käytettävä, esimerkiksi Kotimainen Kala ry.
Lohenkalastajat mieltä osoittamassa
Syksyn aikana lohiasiat alkoivat kuumentua. Ministeriö päätti, ettei syksyn kalastusta voida aloittaa, kun kiintiö on käytetty loppuun. Ministeriö lupasi liiton kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen, että valtio maksaa korvauksia ja varat sisällytetään syksyn lisätalousarvioon. Korvauksen osuus oli 80 prosenttia ja määrä 4,5 miljoonaa markkaa. Talousarvioesityksessä oli kuitenkin varattu vain 2,5 miljoonaa markkaa. Ministeriön kanta oli myös, että Suomen kiintiötä tulisi kasvattaa tulevalle vuodelle.
Jotkin alukset kuitenkin kalastivat syksyllä Viron länsipuolella kiintiöllä, jonka Suomi oli vaihtanut kilohailiin. Kiintiö ylittyi reilusti. Saalis päätyi myös otsikoihin kalastusalus Sonnen (John Granfors) ilmoittaessa boikotoivansa tukkureita alhaisen hinnan (20 mk/kg) takia 8000 kilon lohilasti kyydissään. Sen sijaan paatti ajoi Helsinkiin ja pyrki myymään saaliin suoraan kuluttajille (HS 24.9.1993).
Ministeriö oli nimittänyt merilohen työryhmän kesäkuussa 1993 valmistelemaan ehdotusta lohenkalastuksen asianmukaisesta järjestämisestä. Työryhmään kuuluivat ministeriön osastopäällikkö Seppo Havu, kalastusneuvos Markku Aro ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ylijohtaja Kare Turtiainen sihteerinään suunnittelija Harry Kaasinen. Syyskuun alussa annettu ehdotus sisälsi lohenkalastuksen rajoituksia niin merelle kuin rannikolle. Elinkeinoa ei kuultu.
Liitto järjesti tiedotustilaisuuden lohitilanteesta 1.10. Porissa eräässä hotellissa. Helsingin Sanomien arvion mukaan paikalla oli 25 kiukkuista lohenkalastajaa. Kokouksen osanottajat tuohtuivat kahdesta asiasta. Toisaalta siksi, että korvaukset viivästyivät, toisaalta työryhmän rajoitusehdotusten vuoksi. Jotkut osallistujista olivat valmiita vaihtamaan hotellikabinetin heti paattiin ja pyydyksiin ja lähtemään kalaan. Puheenjohtaja Heikki Salokangas kuitenkin rauhoitti tilanteen toistaiseksi. Tämä oli kuitenkin esimakua siitä, mitä tapahtuisi myöhemmin syksyllä.
Liitto antoi kriittisen lausunnon (9 sivua!) työryhmän ehdotuksesta 16.11. Tilanne huononi seuraavina viikkoina. Liitto totesi 22.11. lehdistötiedotteessa, että ministeriö pettää lupauksensa taas. Aikaisemmasta sopimuksesta huolimatta korvauksia ei ollut maksettu kalastajien antaman aikataulun mukaisesti. Monet olivat olleet vailla tuloja kevätkalastuksesta lähtien ja hermot olivat kireällä. Lehdistötiedotteessa todetaan, että liitto huomioi tapahtuneen äärimmäisen pettyneenä ja antaa jäsentensä vetää omat johtopäätöksensä. Kentältä tuleva paine oli kasvanut ja liitto uskoi tilanteen eskaloituvan.
Liitto kertoi 7.12. lehdistötiedotteessa suuren joukon lohipaatteja ja lohenkalastajia olevan matkalla Raumalle osoittaakseen mieltä maassa harjoitettua lohipolitiikkaa vastaan.
– Tietysti tilanne oli kireä, kun saavuin Raumalle aikaisin aamulla, sanoo Jordas. Kalasatama oli täynnä lohenkalastusaluksia ja joitain silakkatroolareita. Kalastajat olivat suoraan sanottuna raivoissaan ja he uhkasivat sulkea sataman.
Kalastajien puhemiehinä toimivat ammattikalastajat Heikki Raunela (Ma-pe) Porista ja Hasse Sjökvist (Cheri) Nämpnäsistä. Mielenosoitus oli luonnollisesti houkutellut paikalle joukkotiedotusvälineitä.
– Tässä tilanteessa liiton tehtävänä oli toimia välikätenä kalastajien ja valtiovallan välillä. Otin suoran yhteyden ministeriöön kalastusaluksen ohjaamosta ja sain ministeri Matti Puran langan päähän kertoakseni hänelle kalastajien vaatimuksista. Se ei ollut mikään ystävällinen keskustelu, muistaa Jordas.
– Kalastajakokouksia pidettiin myös merikoulun auditoriossa, ja tunnelma oli todella latautunut. Muistan erään toimittajan kommentoineen: sinä olet aika nuori, uskotko että pärjäät näitten isojen ja vihaisten miesten kanssa?
Eduskunta hyväksyi 8.-9.12. välisenä yönä 2,5 miljoonan markan määrärahan ja keskusteluja käytiin 9.12. ministeriön virkamiesten kanssa. Ensimmäinen keskustelu ei kuitenkaan tyydyttänyt kalastajia ja jotkut alukset tekivät mielenosoituksellisen matkan satamasta ulos ja takaisin.
– Antti Johanssonin kuva Helsingin Sanomissa on dramaattinen, Jordas sanoo.
Loppujen lopuksi järjestettiin tapaaminen ministeri Puran kanssa Helsingissä eduskunnassa. Suuri joukko toimittajia odotti käytävällä huoneen ulkopuolella. Tapaamisen jälkeen liiton edustajat olivat valmiina puhumaan tapaamisen tuloksista paikalle kokoontuneelle lehdistölle. Eräs toimittajista kuitenkin totesi, että ei teidän tarvitse kertoa, se kuului tänne ulos asti.
– Puralla oli erittäin kantava ääni ja saimme kyllä kuulla kunniamme kokouksen aikana, Jordas sanoo. Toiste ei ole ministerien kanssa samanlaisia keskusteluja käyty.
Koska korvaukset voitaisiin maksaa joulukuussa 1993 ja tammikuussa 1994, lisätuki oli luvattu eikä ministeriö hyväksynyt IBSFC:n asettamaa lohikiintiöitä, tunnelma rauhoittui hetkeksi. Kalastajien näkemykset sääntelyehdotuksista oli vahvasti tuotu ministeriön tietoon. Mahdollisuus uusiin mielenosoituksiin oli kuitenkin ilmassa.
– Rauman mielenosoitus on taatusti tapahtuma, joka pysyy kirkkaana mielessäni. Se tapahtui ensimmäisenä vuotenani liiton palveluksessa. En tuntenut kalastajia eivätkä he minua. Tuolloin käytetty kieli oli melko suorasanaista, Jordas muistaa. Se oli myös historiallinen tapahtuma. Yhtä montaa kalastusalusta ei voida enää koota yhteen, ja suurin osa, elleivät kaikki, paikalla olleista aluksista on romutettu tai poistettu käytöstä.
Westerberg jättää hallituksen
SAKL ja Suomen Kalakauppiasliitto palkkasivat yhdessä Sari Turkkilan järjestösihteeriksi 17.10.1993 lähtien työllisyysvaroin.
Sigurd Westerberg (1932-2019) Barösundista jätti hallituksen tämän vuoden jälkeen toimittuaan siinä vuodesta 1980. Westerberg oli ollut erityisen aktiivinen hintatukineuvotteluissa.
Lohenkasvattajien liiton aloittama yhteistyöselvitys huipentui vuonna 1992 kaupallisen neuvottelukunnan perustamiseen. Vuonna 1993 se sai valmiiksi ehdotuksen kalan luokittelusta koon, tuoreuden ja laadun perusteella. Kalatalousala oli tehnyt yhteisen ehdotuksen, ja se oli iso askel eteenpäin. Keskustelu oli toisinaan melko värikästä ehdotusta tehdessä.
