EU ilmoitti viime viikolla, että hyväksyvät Suomen aikomuksen maksaa korvauksia Venäjän kalan tuontikiellon aiheuttamien taloudellisten menetysten osittaiseksi korvaamiseksi. Kyse on siis viime elokuussa varastoissa olleesta elintarvikesilakasta, joka oli menossa Venäjän markkinoille ja jonka viennin EU:n ja Venäjän välinen kauppasota Ukrainan kriisin johdosta esti.
Maa- ja metsätalousministeriö ryhtyi viime vuonna elinkeinon vaatimuksesta ajamaan asiaa ja eduskunta myös myönsi lisätalousarviossa tarkoitukseen rahaa. Prosessi on kestänyt pitkään ja nyt noin 10 kuukautta myöhemmin kiellosta on EU:n lupa maksaa korvauksia.
Kauppasota on kuitenkin muuttanut silakan markkinoita ja voi olla, että muutos on hyvin pitkäaikainen. Kalastus- ja jalostusyritykset ovat joutuneet etsimään uusia markkinoita silakalle. Suhteellisen hyvin on määrällisesti onnistuttu, mutta on tapahtunut rakenteellinen muutos. Venäjälle mennyt kala oli elintarvikekalaa, nyt vastaavat volyymit ovat menneet lähinnä turkiseläinten rehuksi tai kalajauhon raaka-aineeksi alempaan hintaan. Näitä taloudellisia menetyksiä ei ole korvattu.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila totesi äskettäin, että pakotepolitiikan maksavat suomalaiset ja muut eurooppalaiset maanviljelijät. Tähän listaan voi myös lisätä suomalaiset ammattikalastajat ja jalostusyritykset ja heidän työntekijänsä. Pieni suomalainen ammattikalastaja maksaa suuren maailman poliittisten päätösten hinnan.