Simrishamnin kalasatama
Allekirjoittanut ja viisi muuta suomalaista osallistui Etelä-Ruotsin Simrishamnissa järjestettyyn Östersjöfiske 2020 -konferenssiin marraskuun puolivälissä. Konferenssin tarkoitus oli toimia tiedonvaihdon sekä kalastuksen kehittämisen ja tulevaisuuden keskustelufoorumina kaikille asiasta kiinnostuneille. Osallistujia oli yhteensä 150; kalastajia, tuottajajärjestöjä, elintarvikeketjun toimijoita, tutkijoita, maaseudun kehittäjiä, ympäristöjärjestöjä, päättäjiä sekä julkisen sektorin edustajia paikalliselta ja kansalliselta tasolta. Konferenssin järjestivät Simrishamnin kunta, Ruotsin maaseutuverkosto, Skoonen lääninhallitus ja Lundin yliopisto.
Mikael Lindholm
Osa meistä suomalaisista oli kutsuttu puhujiksi; Etelä-Suomen kalatalousryhmän aktivaattori Esko Taanila kertoi Itämeren kalatalousryhmien yhteisestä hylje- ja merimetsohankkeesta, tutkimusinsinööri Esa Lehtonen (Luke) satelliittiseurantahylkeistä ja ammattikalastaja Mikael Lindholm hylkeenkestävistä pyydyksistä ja hyljekarkotinkokeilusta. Mukana matkassa olivat myös Etelä-Suomen Merikalastajain Liiton toiminnanjohtaja Teemu Tast sekä Anu Juva, joka toimii tiedottajana ja hankeneuvojana Selkämeren ja Pyhäjärven sekä Etelä-Suomen kalatalousryhmissä.
Ensimmäisen päivän puheenaiheena olivat kasvavan hyljekannan vaikutukset Itämereen suhteessa ihmisen intresseihin. Tukholman yliopiston emeritusprofessori Sture Hanssonin esitelmä perustui hänen kansainvälisen tutkimusryhmänsä julkaisuun, jossa arvioitiin hylkeiden ja merimetsojen syömiä kalamääriä Itämeressä. Vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen tulos oli, että hylkeet ja kalastajat kilpailevat etenkin rannikkoalueilla samasta kalansaaliista. Tutkimus laahaa aina perässä, ja tässäkin käytetty data oli jo vanhaa eli vuodelta 2010. Tuon ajankohdan jälkeen Itämeren hyljekanta on kasvanut puolella, ja Hanssonin mukaan tutkimus todennäköisesti aliarvioi voimakkaasti vahinkoeläinten osuutta ja vaikutusta. Tähän viittaa myös uunituore tutkimus, jonka mukaan eteläisellä Itämerellä harmaahylkeen ravinnosta jopa 83 % oli turskaa. Heikinheimon, Lehtosen & Lehikoisen kirjoittamaa vastaväitettä Hansson kutsui hölynpölyksi, joka perustui tahallisiin väärinymmärryksiin. Vastaväitteessä oli kritisoitu mm. sitä, että Hanssonin ryhmä ei olisi ottanut huomioon petokalojen aiheuttamaa saalistusta. Hansson totesi, että jos hauki syö kuhan, kyseinen hauki voi edelleen olla kalastuksen kohteena. Täten asia ei ole relevantti heidän artikkelinsa aiheen kannalta, koska he tarkastelivat merinisäkkäiden ja lintujen asemaa kalastuksen kilpailijoina. Myös Hansson ym. ovat julkaisseet vastaväitteensä.
Karlshamnissa hylkeet vievät (jälkeä jättämättä) tai tuhoavat yhteensä yli puolet kalastajien turskasaaliista
Hanssonin näkemyksen mukaan hylje- ja merimetsokantojen hallinnointiin tulisi tehdä muutoksia. Kantoja tulisi yleisesti vähentää ongelma-alueilla. Joillakin alueilla vahinkoeläimet tulisi poistaa tutkimusmielessä kokonaan. Tietyt suojelualueet tulisi lopettaa.
Hansson mainitsi myös uusimmat tutkimustulokset Gävlen kunnassa sijaitsevan Dal -joen meritaimentutkimuksista. Alueen taimensaaliit ovat heikentyneet pitkään, eikä syytä ole tiedetty. Nyt merimetsoluodoilta on löydetty satoja taimenten merkinnässä käytettyjä PIT-merkkejä vain muutamia tunteja kestäneissä etsinnöissä.
Ruotsin maataloustieteiden yliopiston (SLU) tutkija Sven-Gunnar Lunneryd pohti esitelmässään, onko hylje arvokas resurssi vai vahinkoeläin. Metsästäjän silmin nykyinen EU-politiikka hyljetuotekauppakieltoineen on tehnyt hylkeestä jätettä. Hylkeiden levittämä maksamato (Contracaecum osculatum) on levinnyt turskaan tuhoisasti eteläisellä Itämerellä, ja turskakanta voi äärimmäisen huonosti. Tutkijan silmin hylje on muuttunut resurssista vitsaukseksi. Pyydyskehityksestä on yritettävä löytää edes jonkinlaista helpotusta, mutta kaikkinensa ammattikalastuksen tulevaisuus näyttää hyvin synkältä.
Sara Königsonin (SLU) otsikko oli lupaava ”Miten ratkaisemme konfliktin hylkeiden ja rannikkokalastuksen välillä?”. Kysymysmerkki viittasi siihen, että Saralla ei ehkä ole vastausta, eikä ollutkaan. Königson esitteli pääasiassa pyydyskehitystä, ja jotain apua hylkeenkestävistä pyydyksistä onkin saatu, mutta hän totesi itsekin, että ongelmaa niillä ei ratkaista.
Esa Lehtosen ja Mikael Lindholmin esittelemä hyljekarkotinhanke, joka käynnistettiin kesällä rysäparivertailuna Suomenlahdella ja toteutetaan kalastajayhteistyönä, herätti tilaisuuden kuulijoiden mielenkiinnon. Myös meillä jo laajasti tiedotettu satelliittiseurantahankkeessa havaittu harmaahylkeiden vaeltelu ympäri Itämerta oli monille uusi ilmiö.
Esko Taanila kertoi, että Etelä-Suomen kalatalousryhmän vetämässä hankkeessa on mukana 14 kalatalousryhmää Itämeren alueella. Hankkeessa on tehty kirjallisuusselvitys ja haastateltu yhteensä 230 kalastajaa. Alustavien tulosten mukaan tilanne on hyvin hälyttävä, suorastaan katastrofaalinen. Itämeren tasolla kysymyksessä on kymmenien miljoonien taloudelliset menetykset vuosittain. Haastateltujen kalastajien mielestä hylkeillä ja merimetsoilla on paikkansa Itämeressä, mutta niiden määrän rajoittamaton kasvu on johtanut Itämeren ekologisen tasapainon järkkymiseen. Tasapainon palauttaminen lienee kaikkien intressissä, vaikka se merkitseekin toimenpiteitä, joita joidenkin tahojen on vaikea hyväksyä. Taanila esitti myös kysymyksen, onko oikein, että 80 % syömästämme kalasta on tuontitavaraa ja sen johdosta esimerkiksi Suomen kauppatase kalatuotteiden osalta yli 350 miljoonaa euroa alijäämäinen. Luonnonvarakeskuksessa tehtävä tutkimus valmistuu kevään 2019 aikana, minkä jälkeen alkaa hankkeen tärkein vaihe eli tiedottaminen.
Suurin osa eteläruotsalaisista pitää rannikkokalastusta ja paikallista kalaa tärkeämpänä kuin hylkeitä
Staffan Waldon (SLU) poikkitieteellinen tutkimus selvitti hylkeiden osuutta Itämeren rannikkokalastuksen nopeaan vähenemiseen. Hyljevahinkoja tutkittiin sekä näkymättömän että näkyvien vahinkojen osalta. Näkymätön vahinko on se osa kalastuksen saaliista, jonka hylkeet ottavat pyydyksistä jälkiä jättämättä. Myös ne kalat, jotka hylkeet karkottavat kalastusalueilta, ovat osa näkymätöntä vahinkoa, mutta niiden osuutta on vaikea laskea. Näkymättömät vahingot ovat suurempia kuin näkyvät; Karlshamnin alueella hylkeet vievät jälkeä jättämättä 37 % kalastajien turskasaaliista, kun ylös saatujen hylkeen vahingoittamien kalojen osuus oli 18 %. Kalastajalle jää alle puolet.
Waldon tutkimuksen ympäristöpsykologinen osio tutki mm. ihmisten mielipiteitä erilaisista hallintajärjestelmistä kalastuksen ja hylkeiden rinnakkaiselon mahdollistamiseksi. Jonkin hallintotavan kokeminen positiivisena tai negatiivisena ei riipu vain siitä, ratkaiseeko se ongelman, vaan myös niistä tunteista, joita kyseessä oleva eläin herättää. Ruotsissa yhteiskunnallinen tahto (myös tutkijoiden) tehdä asialle jotain tuntuu olevan suurempi kuin Suomessa. Selvästi suurin osa pitää rannikkokalastusta ja paikallista kalaa tärkeämpänä kuin hylkeitä.
Ensimmäisen päivä monessa puheenvuorossa korostettiin yhteistyön merkitystä. Itämeren maiden tulisi asettaa yhteiset tavoitteet ja pyrkiä yhteisymmärryksessä niiden toteuttamiseen myös poliittisella tasolla. Suomi ja Ruotsi voisivat olla tässä aloitteen tekijöitä. Esko Taanilan esittelemä Itämeren kalatalousryhmien yhteinen hanke ja sen tulokset voivat olla tässä suurena apuna.
Toisen päivän aihe käsitteli kalastuksen kestävää hallintaa eri näkökulmista. Kun Etelä-Ruotsissa oltiin, keskityttiin erityisesti turskankalastuksen hallintaan ja toimijakohtaisen kiintiöjärjestelmän mukanaan tuomiin ongelmiin. Hylkeiden takia ilman saalista jäävät rannikkokalastajat menettävät kiintiönsä, mikä on johtanut kalastuksen ja kiintiöiden keskittymiseen avomerialuksille. Rannikon elinvoima on näivettynyt ja paikallisen kalan tarjonta romahtanut. Paikalla olijat totesivat, että hallinto ei aina ymmärrä kokonaisuuksia ja toivoivat kiintiöjärjestelmän muutosta, joka, sen sijaan että hyödyntäisi vain ”kiintiöparoneita”, mahdollistaisi maksimaalisen hyödyn koko yhteiskunnalle ja loisi samalla parhaat mahdolliset edellytykset rannikkoyhteisöjen kehitykselle. Kuultiin myös esimerkkejä onnistuneesta paikallisesta hallinnasta sekä Ruotsista että Ranskasta. Suomessa kehitetty Saaristolaiskalapihvi ja Järki särki tuotiin myös esiin hienoina uusina innovaatioina.
95 % maailman kalastajista harjoittaa pienimuotoista kalastusta. He näyttävät kuitenkin olevan kaikkein heikommassa asemassa kalastukseen liittyvässä päätöksenteossa. Pienimuotoisen kalastuksen on kuitenkin hyvin monissa yhteyksissä, kuten WWF:n kannanotoissa, todettu olevan se kestävin kalastusmuoto luonnon monimuotoisuuden kannalta. Lisäksi paikallinen kala on yksi kaikkein ekologisimmista proteiinin lähteistämme – sen hiilijalanjälki on negatiivinen.
Itämeren rannikkokalastus vähenee huolestuttavaa vauhtia. Tästä seuraa rannikkoyhteisöjen elinvoiman hiipumista, saaristoympäristöjen menetyksiä, kulttuurista köyhtymistä ja paikallisen kalan tarjonnan vähenemistä. Jotta löytäisimme tien ulos nykytilanteen pimeästä ja toivottomalta tuntuvasta tunnelista, meidän tulee arvioida kestävyyttä laajemmin sen kaikista kolmesta näkökulmasta sen sijaan että tarkastelisimme sitä vain suojelun näkökulmasta. Meillä täytyy olla myös rohkeutta tehdä tarvittavat päätökset. Yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä muiden Itämeren maiden kanssa.
Maria Saarinen
kalatalousaktivaattori
Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmä
