Maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston osastopäälliköksi nousee valtiosihteeri Risto Artjoki (kok.). Ministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Artjoen pätevyys ratkaisi valinnan. Nimitys tulee valtioneuvoston käsittelyyn torstaina.
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) vahvisti nimitysaikeensa MT:lle maanantaina illan suussa. Oman valtiosihteerin valinnan ratkaisi Orpon mukaan nimen omaan pätevyys, ei esimerkiksi Artjoen puoluekanta, joka on sama kuin ministerillä.
”Artjoki on selkeästi ykkönen tähän tehtävään. Laaja kokemus, erityisesti EU-tason osaaminen sekä toimialojen vahva tuntemus ratkaisivat. Hän on ammattimies”, Orpo kuvailee.
MMM:n ruokaosaston johtoon nouseva Artjoki on tuttu nimi maatalouspolitiikkaa seuranneille jo vuosien ajalta. Artjoki on aiemmin työskennellyt muun muassa EU:n komission maatalouspääosastolla, erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:ssa.
Ruokaosaston päällikkyys kiinnosti yhteensä 24 hakijaa. Artjoen lisäksi tehtävään olivat tarjolla muiden muassa markkinayksikön ylijohtaja Veli-Pekka Talvela, maatalousneuvos Taina Vesanto, ministeriön EU-koordinaatioyksikön päällikkö maatalousneuvos Kari Valonen sekä Eviran pääjohtaja Matti Aho.
Nykyinen osaston päällikkö Heimo Hanhilahti jää eläkkeelle joulukuussa.
Lähde: MT 4.11.2014