Balticconnector-hankkeen meriputkiosuuden asennuksen valmistelevat työt alkavat juhannuksen jälkeen. Tällöin aloitetaan suojaustoimenpiteet merenpohjassa olevien kaapeleiden ja Nord Stream -putkien kohdalla. Heinäkuussa on vuorossa kaivuutyöt Paldiskissä rannikolla, jossa meriputki rantautuu Viroon. Heinä-elokuun vaihteessa siirrytään toteuttamaan kaivuutyöt Suomen rantautumispaikassa Inkoon Fjusön alueella.
Samaan aikaan, kun aloitetaan meriputken valmistelevat työt, käynnistetään tehostettu ympäristöseuranta ja kalatalousselvitykset. Jatkuva seuranta mahdollistaa välittömän reagoinnin, mikäli työn aikana havaitaan poikkeamia luonnolliseen olotilaan. Seuranta jatkuu läpi koko hankkeen.
”Nyt käynnistyvät meriputken valmistelevat työt tarkoittavat, että etenemme suunnitellusti. Töitä on valmisteltu puolitoista vuotta, ja tuntuu hyvältä saada myös varsinainen rakentamistoiminta käyntiin. Työt tehdään huolella, huomioiden ympäristön ja sidosryhmät,” sanoo projektijohtaja Tom Främling.
Baltic Connector Oy on vuonna 2015 perustettu valtionyhtiö, joka toteuttaa Suomen osuuden Suomen ja Viron välille rakennettavasta Balticconnector-kaasuputkesta. Balticconnector yhdistää valmistuttuaan Suomen ja Baltian maiden kaasuverkostot sekä mahdollistaa kaasumarkkinoiden avautumisen Suomessa. Hanke on 75-prosenttisesti EU:n rahoittama, ja Balticconnector-kaasuputken on tarkoitus valmistua vuoteen 2020 mennessä.
Lähde: Baltic Connector tiedote 21.6.2018