Tavoitteena Itämeren hyvä tila vuoteen 2020 mennessä
Merenhoidon suunnittelun tavoitteena on asettaa tavoitteet ja esittää toimet, joilla Itämeren hyvä tila saavutetaan vuoteen 2020 mennessä. Suomi laatii kansallisen merenhoitosuunnitelman, joka ulottuu rantaviivasta talousvyöhykkeen ulkorajalle.
Merenhoitosuunnitelmassa arvioidaan meren nykytilaa, asetetaan tavoitteet hyvän tilan saavuttamiseksi sekä asetetaan mittarit tilan seuraamiseksi. Valtioneuvosto tekee periaatepäätöksen tästä merenhoitosuunnitelman ensimmäisestä osasta kesällä 2012.
Merenhoitosuunnitelmaan kuuluu myös seurantaohjelma, joka laaditaan vuonna 2014. Lisäksi laaditaan toimenpideohjelma, jossa esitetään meren hyvän tilan saavuttamiseksi tehtäviä toimia eri aloille. Toimenpideohjelma valmistuu vuonna 2015. Vuonna 2018 arvioidaan, miten merenhoitoa on toteutettu ja aloitetaan merenhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman tarkistaminen.
Kansalaiset mukaan suunnitteluun ja toimintaan
Kansalaisilla on mahdollisuus lausua mielipiteensä merenhoitosuunnitelmasta ensimmäisen kerran 16.4.-15.5.2012. Tuolloin ympäristöministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta, jossa arvioidaan meren nykytila ja esitetään arvio Itämeren hyvän tilan tavoitteesta vuonna 2020. Linkki lausuntoaineistoon: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=135749&lan=fi . Seurantaohjelmasta ja toimenpideohjelmasta kuullaan myöhemmin.
Lainsäädäntö ohjaa merenhoidon suunnittelua
Merenhoidon suunnittelua ohjaavat Suomessa laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (272/2011) sekä valtioneuvoston asetus merenhoidon järjestämisestä (980/2011), joilla on toimeenpantu Euroopan unionin meristrategiadirektiivi (2008/56/EY). Merenhoitosuunnitelmat laaditaan kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa, joilla on merellisiä alueita.
Valtioiden tulee tehdä yhteistyötä samaa merialuetta koskevassa merenhoidossa. Yhteistyön kannalta tärkeää on etenkin Itämeren merellisen ympäristönsuojelusopimuksen ja Itämeren suojelukomission (HELCOM) puitteissa tehtävä työ sekä HELCOM-maiden hyväksymän Itämeren suojelun toimintaohjelman (Baltic Sea Action Plan) ja sen kansallisten toimeenpano-ohjelmien toteuttaminen.
Lähde: YM 16.4.2012