Suomeen tuodaan kalatuotteita noin 400 miljoonan euron edestä vuosittain. Kauppojen hyllyt notkuvat tonnikalapurkeista ja Norjan lohi on kalatiskien perustuote. Kalatuotteiden vientiä on noin 45 miljoonalla eurolla. Vuosittain turpiin tulee vaihtotaseessa siis 355 miljoonaan euron edestä. Suuri osa tuontikalasta on norjalaista kasvatettua lohta.
Pikainen tiedustelu lähimpiin kauppoihin tuotti seuraavat hintatiedot: norjalainen lohifile 8,95 €/kg, suomalainen kokonainen kirjolohi 7,49 €/kg ja kotimainen kuhafile 29,90 €/kg. Hintoja kauhistelevan kuusihenkisen perheenmuonittajan mieleen ei ehkä ensimmäisenä tule vaihtotaseen tasapainottaminen tai suomalaisten työpaikat (paitsi oma), jos on päättänyt, että tänään syödään terveellisesti kalaa. Purkkihyllyllä hintaero kotimaisen ja ulkomaisen välillä oli vielä suurempi; tonnikalaa öljyssä sai 16,60 €/kg ja kotimaista särkisäilykettä 28,67 €/kg.
Onko syy kotimaisen kalan alamäkeen pelkästään norjalaisen lohen halpa hinta? Kalatiskillä oli myös kotimaista muikkua 4,50 € kilohintaan. Kotimainen ammattikalastus voisi tuottaa sitä enemmänkin kuin nykyisen kolme miljoonaa kiloa vuodessa. Vaikka makuasioista ei ole kiisteleminen, ainakin minusta hyvin käsitelty muikku hakkaa norjalaisen lohen 6-0. Teimme joskus yliopiston lounasravintolassa epävirallista kuluttajatutkimusta; mikäli paistettuja muikkuja oli tarjolla, yli puolet asiakkaista valikoi juuri niitä lautaselleen.
Muikku on syvänvihreätä ravintoa, ainakin WWF:n kalaoppaan mukaan. Kyseisessä oppaassa tosin ylläpidetään vanhaa perimätietoa siitä, kuinka muikkuja kuolee massoittain järvien pohjaan, mikäli niitä ei kalasteta. Tutkimuksellista näyttöä tällaisesta ei tietääkseni kuitenkaan ole. Erittäin tiheä muikkukanta voi olla 5000 vähintään vuoden vanhaa yksilöä hehtaarilla. Mikäli nämä kaikki päättäisivät päättää päivänsä yhtä aikaa, makaisi järven pohjalla kuollut muikku keskimäärin joka toisella neliöllä. Muikun ammattimainen kalastus on nykyisellään pääosin ekologisesti kestävää. Lyhytkiertoisena lajina muikku kestää voimakastakin kalastusta. Ongelmana on pikemminkin kysynnän vähäisyys kuin luonnonvaran riittävyys.
Vanha sananlasku tosin kehottaa syömään myös särkeä, koska se kasvattaa järkeä. Tutkimusten mukaan kalan sisältämät omega 3-rasvahapot ehkäisevät dementiaa, joten tuo sananlasku ei ehkä taida olla ihan tuulesta temmattu. Ja huima tulos on se, että kalanmaksaöljyä raskaus- ja imetysaikana nauttineiden äitien lapset olivat neljävuotiaana älykkäämpiä kuin maissiöljyllä ruokittujen äitien lapset. Hieman soveltaen siis muikkuja syövät äidit saavat fiksumpia lapsia kuin hampurilaisia mussuttavat. Olisiko kalasta heikkenevien Pisa-tulosten pelastajaksi? Pitäisikö muikku brändätä uudestaan korostaen älykkyyttä ja muita terveysvaikutuksia? Meillä on jo Kitkan viisas (pienikokoinen Kuusamon muikku), mutta pitäisikö sen rinnalle nostaa Satakunnan Pyhäjärvestä suurikokoinen Säkylän älykäs?
Kansanterveyden kannalta on tietysti hyvä, että syödään kalaa, vaikka sitten sitä ulkomaistakin. Kalan terveysvaikutukset ovat kiistattomat, mm. kalaa paljon syövillä on todettu muun muassa vähemmän haimatulehduksia kuin harvoin kalaa nauttivilla henkilöillä. Jos söisimme erityisesti kotimaista kalaa, saisimme muutakin iloa kuin terveysvaikutuksia. Yhden ammattikalastajan kerrannaisvaikutuksiksi aluetaloudessa on arvioitu lähes yksi henkilötyövuosi. Kotimainen kala voi olla parhaimmillaan malliesimerkki lähiruoasta.
Lähde: Blogi Tapio Keskinen, Luke uutiskirje 2/2015