Vuoden alussa toimintansa aloittaneen Luonnonvarakeskuksen (Luke) johto on valittu. Pääjohtaja Mari Walls on nimittänyt johtajat tehtäviinsä 1.1.2015 alkaen.

Luken tutkimus- ja asiantuntijatoiminta on organisoitu osaamispohjaisesti. Neljä tutkimusyksikköä, tilastoyksikkö ja sisäisten palvelujen yksikkö rakentuvat ryhmistä ja tiimeistä, joiden osaamista hyödynnetään monitieteisissä tutkimusohjelmissa ja hankkeissa yhdessä kotimaisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tutkimuksen suunnittelussa ja suuntaamisessa ovat vahvasti mukana asiakkaamme, tiedon ja ratkaisujen loppukäyttäjät. Luke toimii asiakaspinnassa kattavasti koko Suomen alueella.

Luken yleisjohto:

Tutkimus- ja asiakkuusjohtaja, Jari Varjo
Kehitysjohtaja, Ilkka P. Laurila
Yhteistoimintajohtaja, Kristiina Borg
Viestintäjohtaja, Johanna Torkkel

Luken yksiköiden johto:

Luonnonvarat- ja biotuotanto

Yksikön johtaja, Markku Järvenpää
Tutkimus- ja kehittämispäällikkö, Riitta Rahkonen

Vihreä teknologia

Yksikön johtaja, Eeva-Liisa Ryhänen
Tutkimus- ja kehittämispäällikkö, Sirpa Thessler

Uudet liiketoimintamahdollisuudet

Yksikön johtaja, Leena Paavilainen
Tutkimus- ja kehittämispäällikkö, Asmo Honkanen

Talous ja yhteiskunta

Yksikön johtaja, Sari Forsman-Hugg; vs. yksikön johtaja Juha Suutarinen
Tutkimus- ja kehittämispäällikkö, Jyrki Aakkula

Tilastopalvelut

Yksikön johtaja, Johanna Laiho-Kauranne

Sisäiset asiantuntijapalvelut

Yksikön johtaja, Lena Söderholm-Tana

Luken kehittämisalueiden johto:

Kansainvälinen tiedeviestintä ja kehitysyhteistyöhankkeet, johtaja Erkki Kauhanen
Metsävaratiedot ja luonnonvarasuunnittelu, johtaja Taneli Kolström
Viranomaistehtävät, johtaja Vesa Ruusila
Yritysratkaisut, johtaja Anu Harkki
Tutkimusinfrastruktuuri ja tuotantoteknologiat, johtaja Jutta Kauppi
Toimitilat, johtaja Pentti Aspila

Luonnonvarakeskukseen liitettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL ja Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken tilastopalvelut.

Uuden tutkimus- ja asiantuntijaorganisaation tehtävänä on uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvan kilpailukykyisen elinkeinotoiminnan sekä hyvinvoinnin ja maaseudun elinvoimaisuuden edistäminen. Luonnonvarakeskus tukee yhteiskunnan päätöksentekoa ja tuottaa ruokaan sekä uusiutuviin luonnonvaroihin liittyviä tilastoja. Lisäksi tutkimuslaitos hoitaa viljeltävien kasvien, tuotantoeläinten ja metsäpuiden perinnöllisen monimuotoisuuden turvaamiseen liittyviä tehtäviä.

Lähde: Luonnonvarakeskus, tiedote 12.1.2015