Suomalainen joutuu maksamaan joulukalastaan todennäköisesti viime kuukausia kalliimman hinnan. Valtaosa Suomessa myytävästä lohesta tuodaan Norjasta, jossa lohen tuotantomäärät eivät kasva kysynnän mukaisesti. Tämä tulee näkymään lohijalosteiden kohoavina hintoina myös päivittäistavarakaupassa.

Raisiolaisen Jokisen Eväät -kalayrityksen kaupallisen johtajan Juho Niemelän mukaan norjalaisen merilohen tuotannon laskun takana on ennen kaikkea tehostunut Norjan viranomaisten biomassavalvonta. Sillä tarkoitetaan meressä olevan kalan ja muiden merenelävien määrää.

Viranomaiset tarkkailevat kasvatetun merilohen määrää aikaisempaa tarkemmin ja ajantasaisesti, mikä estää tuotantomäärien ylitykset. Rajoitukset johtuvat ympäristösyistä. Kalojen ruokkimiseen käytetty rehu lisää vesistöjen rehevöitymistä.

Niemelän arvion mukaan raaka-aineena käytettävän tuoreen norjalaisen merilohen hinta on nousemassa joulukuun alkupuolen hintatasoon verrattuna noin euron kilolta. Tänä vuonna lohifileetä on saanut hetkittäin kampanjoissa jopa viiden euron kilohintaan. Vuoden 2013 alkupuoliskolla ei samantasoisia tarjouksia ole todennäköisesti tarjolla. .

Joulu on kalakaupan suurin sesonki.

Lähde: HS 12.12.2012