Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain muutos vahvistettiin tänään presidentin esittelyssä. Uusilla järjestelyillä tehostetaan lohenkalastuksen valvontaa ja estetään merkitsemättömän lohen esiintyminen kalakaupassa. Lainmuutos tulee voimaan 15. marraskuuta 2018.

Vahvistetulla lain muutoksella Itämerestä peräisin olevan lohen kaupallinen kalastus jokialueilla otetaan uuden lain myötä tarkempaan seurantaan. Esimerkiksi Kemijoella Isohaaran padon alla kaupallisessa kalastuksessa pyydettyjen lohien ensimyynti on jatkossa sallittu vain sellaisille kaupallisille kalastajille, jotka ovat antaneet tätä koskevan ilmoituksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Kaupallisessa kalastuksessa jokialueelta saadut lohet tulee lisäksi merkitä samalla tavoin kuin merestä saadut lohet. Ennen vuodenvaihdetta annetaan asetuksella Ttarkemmat määräykset ilmoituksista ja lohien merkinnästä annetaan asetuksella vielä ennen vuodenvaihdetta.

Järjestelyllä tehostetaan lohenkalastuksen valvontaa ja estetään merkitsemättömän lohen esiintymistä kalakaupassa.

Lainmuutoksella tarkennetaan selvennetään lisäksi toimijakohtaista kalastuskiintiöjärjestelmää siten, että toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden jakamisen menettelyjä selvennetään. Jatkossakin silakan ja kilohailin toimijakohtaiset kalastuskiintiöt jaetaan troolikalastukseen ennen vuodenvaihdetta. Rysäkalastukseen nämä jaetaan kevättalven aikana, kun tiedetään edelliseltä vuodelta siirtyneet kiintiömäärät ja kun lohen toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden perusteella annettavat sekä erikseen jokialueella käytettävät lohimerkit ovat valmistuneet. Tällä tavalla Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus saa näin jaettua yhdellä päätöskierroksella kerran vuodessa jaettua lopulliset toimijakohtaiset kalastuskiintiöt.

Lisäksi lakiin lisättiin lisäksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan sisältämä mahdollisuus toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden ylittämiseen enintään 10 prosentilla. Ylittämismahdollisuudesta tehdään aina erillinen päätös maa- ja metsätalousministeriössä erillinen päätös. Sitä sovelletaan lähinnä silakan ja kilohailin kalastukseen tasaamaan vuosien välisiä kiintiötason vaihteluja. Ministeriö arvioisi tieteellisen neuvon perusteella, onko tulevan vuoden kiintiö merkittävästi suurenemassa ja onko perusteltua sallia, että osa suurenevasta kiintiöstä kalastettaisiin kalastetaan jo kuluvan vuoden aikana. Tällä tavalla saadaan joustavuutta kiintiöiden hallintaan ja vähennetään vuosien välisiä vaihteluja. Ylitetyt määrät vähennettäisiin vähennetään ilman seuraamuksia seuraavan vuoden Suomen kokonaiskiintiöstä.

Lähde: MMM tiedote 9.11.2018