Kalastuslain uudistus on jäämässä uudelle eduskunnalle, kertovat sanomalehdet Itä- ja Länsi-Savo.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan Jari Leppä sanoo lehdille, ettei lakiesitys sellaisenaan etene valiokunnassa mietinnöksi asti. Lepän mukaan esityksen vakavin ongelma on kohta, jossa viranomaiselle annetaan oikeus myöntää ammattikalastuslupa vastoin vesialueen omistajan tahtoa, jos kalakanta kestää kalastuksen.
– Omistusoikeuden mureneminen ei ole perustuslain mukaista, Leppä sanoo.
Jos mietintöä ei saada hyväksyttyä ennen valtiopäivien päättymistä maaliskuussa, lakiesitys raukeaa.
Yleisöä on puhuttanut kalastusasetuksen luonnos, jossa muun muassa esitettiin hauelle ala- ja ylämittaa. Maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan nyt lehdille, että alamittaesityksestä luovuttaneen kuten myös hauelle ja kuhalle pohdituista päivittäisistä saalisrajoituksista.
Lähde: TS–STT 25.1.2015