Suomen ruokapolitiikan muutostarve ekologisempaan suuntaan on ajankohtainen ja koskettaa myös nyt käynnistynyttä biodiversiteettikeskustelua.
Suomen ympäristökeskus (Syke) perustelee muutostarvetta ruuantuotannon vaikutuksilla ilmastoon ja vesistöihimme. Yhdistyneet kansakunnat (YK) perustelee muutostarvetta erityisesti luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen tarpeella.
Yhteiskunta voi siis uusimman tieteellisen tiedon valossa ohjata paitsi tuotantotapoja myös ruokaostosten kautta kuluttajaa terveellisemmän ja vastuullisemman ympäristönäkökulman huomioimiseen.
Ruokaminimi-hankkeen johtopäätöksissään Syke ja Luonnonvarakeskus (Luke) korostavat kasvis- ja kalaravinnon ympäristöhyötyjä – suosittaen kasvisten lisäksi erityisesti kotimaisen luonnonkalan (muun muassa silakka, ahven, kuha, särki) lisäämistä ruokavaliossamme.
Kun luonnonkalan lisäämistä suosittelevat vahvasti myös WWF ja Suomen luonnonsuojeluliitto niin herää kysymys, miksi tätä hyvin perusteltua ja ympäristöhyötyjä tuottavaa kalaravintoa ei sitten enempää tuoteta tai kalasteta? Tuemmeko toiminnallamme varsin johdonmukaisesti tuontikalan kulutusta?
Tätä pohdittaessa on syytä tarkastella, mitkä muutokset kaupallisen kalastajan toimintaympäristössä ovat kalan tarjontaa lisääviä tai sen saatavuutta vaikeuttavia tekijöitä. Kysyntähän on selvästi olemassa – siitä todisteena tuonnin 80 prosentin osuus kalatuotteiden kulutuksessa!
Rannikkokalastuksen osalta voidaan todeta, että hyljeongelmien jatkuva läsnäolo ja sen päälle vielä merkittävät merimetsokoloniakeskittymät ovat paikallis- ja aluetasolla aikaansaaneet paitsi itse pyydysvahinkoja myös saalismenetyksiä.
Vesialuevuokraukseen tai vedenomistukseen perustuva kaupallinen kalastus ei ongelman päälle kaatuessa pysty muuhun kuin toteamaan tosiasiat – yksilön ja hänen perheensä odotettavissa oleva normaali toimeentulo joutuu väistymään. Samaa luonnonresurssia käyttävä ja vahvempaa suojelua nauttiva on vahvempi.
Kun samasta luonnon resurssista syntyy kilpailu odotusarvona on, että hallinto ja tutkimusorganisaatiot Suomen hallitusohjelman 2019 ja edellisten hallitusohjelmien tavoitteiden mukaisesti löytävät parhaat ja oikein mitoitetut ratkaisut.
Hyvistä tavoitteista huolimatta voimme todeta, että kaupallisen rannikkokalastuksen mahdollisuus tuottaa markkinoille kohtuulliseen hintaan ahventa, kuhaa tai särkeä ei ole onnistunut. Toimiala on joutunut merkillisen ristiriitaiseen tilanteeseen.
Samalla kun sellaiset institutionaaliset toimijat kuten Syke, Luke, WWF ja Suomen Luonnonsuojeluliitto kehottavat syömään enemmän terveellistä ja ympäristöä hyödyttävää kotimaista luonnonkalaa, ne jostain syystä eivät mielellään tunnusta tarvetta puuttua rohkeammin myös kalastajan toimintaympäristöä ja -mahdollisuuksia rajoittaviin tekijöihin. Riittävää tietopohjaa on aivan selkeästi olemassa, mutta tarvittavat toimenpiteet ja sitä tukevat kannanotot ovat ilmeisen kiusallisia.
Syntyy julkisia positiivisia kannanottoja ruokavalion muutostarpeesta, mutta samalla muista muutostarpeista vaietaan.
Osallistavassa suunnittelussa on hyvä olla mukana, mutta 10 vuoden jälkeen motivaatiot osallistujilla alkavat kadota.
Onko siis niin, että luonnonvara- ja ympäristöpolitiikan yllä mainitut institutionaaliset toimijat eivät osaa rakentaa tai eivät halua tavoitella kestäviä ratkaisuja kaupallisen kalastajan toimintaympäristössä?
Haetaanko hyvää omaatuntoa sillä, että ainakin olemme suositelleet kansalaisille parempaa ja kestävämpää ruokavaliota?
Mielipiteillä on merkitystä ja ne voivat joko auttaa ja nopeuttaa hallinnon päätöksentekoa tai vaikeuttaa sitä. Päättämättömyys jatkuessaan jo toista vuosikymmentä – sitä kutsutaan väsytystaktiikaksi – johtaa tulevaisuususkon menetykseen ja ennaltaehkäisee tehokkaasti uusien kalastajien alalle tulon.
On saavutettu ekologinen kestävyys ja suotuisan suojelun tasot, mutta taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys on vakavasti haavoittunut. Kalastajaperheet ansaitsevat parempaa osaamista instituutioilta, jotka katsovat olevansa edistämässä kestävää ja ympäristöä hyödyttävää toimintaa.
KARI RANTA-AHO
kalastusneuvos
Lähde: Turun Sanomat, lukijoilta 19.9.2020
