Maa- ja metsätalousministeriö oli Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain mukaan tehdyllä päätöksellään jakanut Suomen kalastuskiintiöt valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan kesken. Ennen täytäntöönpanolakia koskevan hallituksen esityksen hyväksymistä ja lain voimaantuloa oli samanaikaisesti aloitettu myös ministeriön päätöksen valmistelu.
Asiassa oli maakunnan hallituksen valituksesta ratkaistavana muun ohella se, oliko ministeriön päätöstä tehtäessä noudatettu Ahvenanmaan itsehallintolakia. Itsehallintolain 59 b §:n 2 momentin mukaan Euroopan unionissa tehtyjä päätöksiä täytäntöön pantaessa asiasta on ennen päätöksentekoa neuvoteltava maakunnan viranomaisten kanssa yhteisymmärrykseen pyrkien ja maakunnan viranomaisen näkökannat on otettava päätöksenteossa mahdollisuuksien mukaan huomioon. Jos maakunnan ja valtakunnan viranomaiset eivät ole yhtä mieltä tässä momentissa tarkoitetuissa tilanteissa tarvittavista toimenpiteistä, Ahvenanmaan valtuuskunnalta voidaan pyytää suositus asian ratkaisemiseksi.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että itsehallintolain tarkoitus ja kaupallisen kalastuksen Ahvenanmaalle tärkeä merkitys huomioon ottaen kalastuskiintiöitä koskevan ratkaisusuosituksen pyytäminen Ahvenanmaan valtuuskunnalta olisi ollut ministeriön ja maakunnan hallituksen erimielisyyden vuoksi perusteltua.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että ministeriön menettelyn lainmukaisuutta arvioitaessa oli otettava huomioon, että kalastuskiintiöiden jakaminen riittävän ajoissa edellytti ministeriön päätöksen antamista noin kolmen viikon kuluessa täytäntöönpanolain voimaantulosta. Tähän nähden asiassa oli otettava huomioon myös ennen täytäntöönpanolain voimaantuloa tapahtunut ministeriön päätöksenteon valmistelu, jolla oli pyritty toteuttamaan neuvottelut mahdollisimman yksimielisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Saadun selvityksen mukaan neuvotteluja oli käyty pitkään eri tasoilla ja osapuolten kannat olivat tulleet neuvotteluissa riittävästi esille.
Neuvotteluihin liittyvien puutteiden merkitystä päätöksen laillisuuden kannalta arvioitaessa oli lisäksi otettava huomioon päätöksen mukainen lopputulos kiintiöiden jakamisessa. Ministeriön Ahvenanmaalle kalastuskiintiöistä esittämät osuudet olivat päätöksen valmistelun kuluessa lähentyneet maakunnan hallituksen esittämiä osuuksia, eivätkä päätöksen mukaiset osuudet poikenneet merkittävästi maakunnan hallituksen esittämistä. Ministeriön päätös kalastuksen kiintiöimisestä ja kalastuskiintiöiden jaosta oli kokonaisuutena arvioiden perustunut objektiivisiin lähtökohtiin toteutuneesta kalastuksesta, eikä lopputulos muuttanut merkittävästi aiempia kaupallisen kalastuksen saalistasoja.
Kun laissa ei ollut säädetty yksimielisyyden saavuttamista ehdottomaksi edellytykseksi ja kun ministeriöllä oli ollut toimivalta päättää kiintiöiden jakamisesta, ei menettelyä voitu pitää puutteistaan huolimatta siten lainvastaisena, että ministeriön päätös olisi tullut kumota.
Lähde: Korkein hallinto-oikeus 25.1.2021, KHO:2021:14
