Silloin tällöin pyydyksiin ui harvinainen saalis. Nyt rysän verkkoon oli tarttunut trooppisten vesien kala. Keltti on lämpimien vesien asukki, Atlantin keskiosien ja Välimeren alueella on useita kelttilajeja. Todennäköisesti saamani keltti on ohuthuulikeltti.
Kala on pakasteessa ja hankin sille vielä asiantuntijan lajimäärityksen. Keltti tämä kala on varmuudella ja maassamme tunnetaan vain neljä aikaisempaa havaintoa. Suomen viides keltti tuli saaliiksi tästä Räyhän saarten ja Kuuminaisten niemen väliseltä merialueelta ponttoonirysästä. Valitettavasti kelttiä oli halunnut maistaa myös joku muu kun minä ja pyrstö oli mennyt parempiin suihin. Lajimääritykseen riittää kalan etupää joten ei hätää. Suomalaisten kelttikalastajien määrä on siis hyvin pieni, mutta sattumoisin tunsin edellisen, nyt jo edesmenneen henkilön, joka sai Porin Outoorista vuonna 1958 ko. kalan. Silloisen ja nykyisen saantipaikan väliä on noin 4 km.
Siika on monipuolinen ravintonsa suhteen. Lähes kaikki syötäväksi kelpaava käy ja siika hakeutuu sinne missä ravintoa helpoimmin saa. Simpukoita on nyt hyvin ja siikoja peratessa sen vatsasta ja suolistosta löytyy usein simpukoiden jäänteitä, varsinkin sulamatonta jauhaantunutta simpukankuorta. Siika sopeutuu hyvin simpukkaravintoon koska sillä on erillinen purumaha. Lihaksikas osa mahaa, jolla pystyy murskaamaan simpukankuoret. Purumahan perinteinen nimi on moukku. Moukku on syötävää ja sitä on perinteisesti käytetty lisänä kalakeitossa, jolloin sen mieto maku saa potkua kalakeiton mausta. Moukku on katoavaa kansanperinnettä, sillä kaikki siiat myydään nykyisin käsiteltynä ja moukut menee perkeisiin. Silloin tällöin joku kuitenkin haluaa maistaa tai muistella vanhoja hyviä aikoja ja tilaa moukkuja ja tietenkin kalastajana olen etuoikeutettu, sillä moukkuja piisaa.
Filmiryhmä Koreasta tupsahti meille kuvaamaan silakankalastusta, verkoilla käytiin ja muutakin oheistoimintaa tallennettiin Korean televisioon dokumenttiin, joka kertoo suomalaisesta perinteisestä ja nykyisestä kalastus- ja kalan käytön kulttuurista. Meiltä jatkoivat Turkuun silakkamarkkinoille. Hyvin olivat etukäteen perehtyneet silakan kalastukseen, mutta yksi etukäteisarvio oli pielessä. Heillä oli käsitys, että silakkamarkkina-aika on yhtä kuin silakan kalastuksen sesonki. Näinhän asia ei ole vaan silakan kalastuksen sesonki on alkuvuosi ja markkinat syksyn tapahtumia. Dokumenttia ei Suomessa nähdä, mutta ei meidän tarvitse Koreaan matkustaa nähdäksemme sen, lupasivat meille sen nähtäväksi keinolla tai toisella.
Kalastus on mennyt mukavasti, kalat on käyneet pyydyksiin, rysäpyynti on ollut hyvää ja verkkopyynti normaalia vuodenaikaan.
Valtiovalta ei malttanut olla taas näyttämättä keskisormea meille kalastajille. Siikaverkkojen solmuväliä kasvatettiin niin, ettei verkkopyynti kannata kuin hetken loppukesällä ja alkusyksystä. Erikoinen on päättäjien käsitys kotimaisen kalan käytön edistämisestä. Tuhoamalla loputkin rannikon kalastajat arvellaan kalamarkkinoiden muuttuvan enemmän kotimaiseen kalaan. Ei voi ymmärtää että tahallisen pirullisen WWF-järjestön pillin mukaan tanssitaan päätöksenteossa. Koska havaitaan, että järjestö joka on totaalisen kyvytön elintarviketaloudessa ei saa aikaan kuin vahinkoa pääsemällä ohjaamaan kalataloutta. Ekoterrorilla Suomi suohon!
MinkäänlaIsia tieteellisiä vaateita toimelle ei ole esittää, mutta rannikkokalastuksen alasajoa joudutetaan taas.
HjS
