Itämeri on monella tapaa poikkeuksellinen meri, mutta yksi sen elintärkeistä lajeista, kapearakkolevä, puuttuu kaikista muista maailman meristä. Se on merelle yhtä tärkeä kuin metsä maalle. Tämä vedenalaisiin kiviin ja kallioihin tarttuva rakkolevä on vienyt meribiologi Michael Haldinin sydämen.
Itämeren kirkkaissa vesissä elää vain tälle merelle ominainen kapearakkolevä. Se ja sen lähisukulainen, rakkolevä, ovat merenalaiselle luonnolle elintärkeitä, sillä ne muun muassa tarjoavat suojaa kalanpoikasille. Metsähallituksen Luontopalveluiden erikoissuunnittelija Michael Haldin palaa aina aika ajoin pinnan alle kapearakkolevän valtakuntaan.
– Se on aina olemassa ja vaikuttaa kaikkeen, mutta moni ei siitä tiedä mitään, koska se kasvaa pinnan alla. Se on merelle yhtä tärkeä laji kuin kuusi on kuusimetsässä tai koivu koivumetsässä – ilman sitä kaikki muuttuisi, Haldin intoutuu ja jatkaa:
– Kapearakkolevä ja rakkolevä ovat Itämeren ehdottomia avainlajeja, mikä tarkoittaa, että koko ekosysteemi on niistä riippuvainen: jos ne romahtavat, silloin koko systeemi romahtaa.
Kapearakkolevä kasvaa meressä metristä seitsemän metrin syvyyteen. Uhkana on rehevöityminen, sillä rakkolevä tarvitsee valoa. Vedenpinnan alla kilpailu valosta ja kasvutilasta on niin kovaa, että kasvit kasvavat toistensa päälle. Jos vedessä on riittävästi ravinteita, muut kasvit kasvavat niin nopeasti, että ne tukahduttavat rakkolevän.
Suojelu vaikeaa, koska merenpohja on tabula rasa
Lajin suojelu on vaikeaa, sillä kapearakkolevän esiintymisestä on vain karkeaa tietoa. Ongelmana on se, että tarkkoja merenpohjakartoituksia ei ole juurikaan tehty Suomen vesillä ja siksi meren pohjakasvillisuudesta ja eliöstöstä tunnetaan vain muutama prosentti.
Merenkurkussa kapearakkolevä voi meribiologi Michael Haldinin mukaan suhteellisen hyvin, mutta esimerkiksi Saaristomerellä rakkolevä hävisi ja koko ekosysteemi muuttui.
– Sikäli kapearakkolevä on erikoinen, että vaikka sen lähisukulaista rakkolevää esiintyy myös Atlantissa ja Englannin vesillä, kapearakkolevä on laji, joka on syntynyt Itämeressä ja elää vain Itämeressä eli se on Itämeren ikioma, endeeminen laji. Se on yksi syy, miksi kapearakkolevä kiehtoo minua, Haldin toteaa.
Häntä kiehtoo myös lajin tausta.
– Kun minä opiskelin, niin sitä ei ollut vielä virallisesti olemassa, vaan puhuttiin, että kapearakkolevä on kääpiömuoto oikeasta rakkolevästä. Vasta 2005 tätä kuvattiin omaksi lajikseen. Suomalainen ja ruotsalainen tutkija tekivät geneettiset analyysit ja totesivat, että se on oma laji – ja suhteellisen nuori laji. Se on todennäköisesti syntynyt vasta jääkauden jälkeen.
Michael Haldin on viettänyt lukuisia kuukausia Merenkurkun saaristossa ja pinnan alla. Kun jäät sulavat, mies mitä varmimmin löytyy saaristosta. Merenkurkku kiehtoo häntä.
– Vaikka moni on sitä mieltä, että Itämeri on vain pieni meri, jos vertaa Atlanttiin ja muihin, niin minun silmissä tämä on hyvin, hyvin hieno ja tärkeä paikka. Itämeri on myös niitä merialueita maailmassa, joka tarvitsee todella paljon suojelua. Se on ollut meidän käytössä pitkään monella eri tavalla, ja nyt olisi korkea aika pitää siitä parempaa huolta, Haldin huokaa.
Lähde: Yle Pohjanmaa 7.8.2013