Kansallista kalakeittopäivää vietetään ensimmäisen kerran huomenna tiistaina 13.2.2018. Teemapäivällä halutaan haastaa kaikki suomalaiset syömään kalakeittoa ja muistuttaa kalaruoan positiivisista terveysvaikutuksista. Kansallinen kalakeittopäivä järjestetään jatkossa vuosittain helmikuun toisena tiistaina.
Ensimmäisen kalakeittopäivän teemana on Kalaa hyviin päätöksiin. Kalan pehmeät rasvat ovat aivojen superruokaa ja mukana jokapäiväisessä päätöksenteossa. Teemapäiväperinne aloitetaankin siksi päätöksenteon huipulta, eduskunnasta. Kansallisen kalakeittopäivän takana on Pro Kala ry.
Joka kodin kalakeittopäivä
Vaikka kalakeittopäivä aloitetaan päätöksenteon huipulta, Pro Kala haluaa innostaa mukaan ihan jokaisen. Kalakeitto valmistuu hetkessä kotikeittiössä ja sosiaalisessa mediassa voi jakaa kuvia omasta keittoannoksestaan ja osallistua arvontaan Parasta Evästä -sivulla Facebookissa. Kalakeitto on monipuolisuutensa, terveellisyytensä ja helppoutensa vuoksi yksi suomalaisten suosikkiruoista, ja se on näkynyt myös sosiaalisessa mediassa aktiivisena osanottona uuteen teemapäivään. Ja tämä on vasta alkua. Ensi vuonna kalakeittopäivää vietetään jälleen uudella, ajankohtaisella teemalla.
Lähde: Pro Kala