Kalatalouden Innovaatiopäivät järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa ja tapahtumaan osallistui yli 250 kala-alan yritysten edustajaa, asiantuntijaa ja hallinnon edustajaa. Kahden tiiviin työpäivän aikana kuultiin innovaatio-ohjelmien viimeisimmistä tuloksista tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Ensimmäisen päivän puheenjohtajana toimi Kim Jordas (SAKL). Hän avasi tilaisuuden, toivotti kaikki tervetulleiksi ja totesi ilahduttavan runsaan osallistujajoukon.
Virallisemmat Innovaatiopäivien avaussanat lausui Risto Lampinen (MMM, Elinkeinokalatalous). Aluksi hän kertoi hallitusohjelman kirjauksista kalatalouden arvoketjussa ja kehotti kaikkia lukemaan, mitä hallitus on tekemässä. Ensimmäistä kertaa hallituksella on selkeä linja kotimaisen kalan edistämiseksi, hylkeestä on lausuma ja monta muuta tärkeää asiaa. Lukekaa, kehotti Lampinen. Ohjelma antaa hyvän pohjan kansallisella tasolla kehittää kalataloutta. Uutta ohjelmakautta valmistellaan ja tulossa olevassa EU-asetuksessa näyttää olevan enemmän kansallista liikkumavaraa.
Kalan asema julkisessa keskustelussa on Lampisen mukaan parempi kuin aiemmin. Terveellisyys, ravinteiden poisto ja moneen elintarvikkeeseen verrattuna pienet ympäristövaikutukset ovat vaikuttaneet tähän positiivisesti. Monta taitekohtaa menossa, mm. kalaruuan hiilijalanjäljen selvittäminen, mitä LUKE valmistele parhaillaan. Lampinen nosti esille myös kalankasvatuksen, missä Itämerirehu ja sen käyttö nousee sitoutuksilla kattavaksi, ja se voi edelleen kasvaa Itämerirehun ja kiertotalousratkaisujen ansiosta.
Kalatalouden innovaatio-ohjelma on käynnistynyt tällä kaudella, ja kuten usein on käynnistysvaikeuksien kautta saatu ohjelma nyt hyvin käyntiin, ja on siirrytty pois yksittäisistä hankkeista monipuolisiin asiantuntija- ja yritysverkostoihin. Tavoitteena on kilpailukykyinen, kehittyvä ja kestävä yritystoiminta. Omat odotukset korkealla ja näillä toimilla on keskeinen asema siinä, mihin ala kehittyy, summasi Lampinen.
Lampisen esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Risto-Lampinen-Innovaatiopäivien-avaus.pdf
Innovaatio-ohjelmien väliarviointi ja ohjelmien jatko oli Timo Halonen (MMM Elinkeinokalatalous) aiheena. Hän esitti, että tulevaisuudessa pitäisi syödä kohtuudella liha- ja maitotuotteita, ja enemmän kalaa ja kasviksia. Ne ovat ympäristön kannalta vastuullisia valintoja. Kasvatetulla kalalla kuten pyydetylläkin on pieni hiilijalanjälki, lähellä hyönteisistä tehtyjä tuotteita, ja kalan rooli tulee nousemaan. Kasvatettu kala on tehokas tapa tuottaa proteiinia, tehokkaampi kuin esimerkiksi siipikarjalla ja nähdäänkö kalassa vastaava nousu kuin siipikarjassa 2020 – luvulla, kysyi Halonen. Tämä on kuitenkin haaste, koska kotimaista kalaa ei ole vielä saatavissa kysyntää vastaavasti.
Tase on noin vajaat 400 miljoonaa kiloa alijäämäinen eli kasvupotentiaalia on. Jotta tämä onnistuisi, uusia teknologioita ja säätelymenettelyjen käyttöönottoa vesiviljelyssä tarvitaan. Samoin uusia tuoteinnovaatioita kaivataan volyymilajeissa, kuten silakassa, kilohailissa, muikussa ja särkikaloissa. Näissä asioissa ei olla vielä kuitenkaan onnistuttu hyvin. Innovaatio-ohjelmalla halutaan korjata keskeisiä pullonkauloja ja avata kestäviä kasvumahdollisuuksia.
Innovaatio-ohjelmien jatkorahoitus toteutuu väliarvioinnin pohjalta. Momentumia pitäisi hyödyntää vielä paremmin, kaasu pohjaan, kehottaa Halonen. Ohjelmia voisi olla vähemmän, esimerkiksi 1-2 selkeästi johdettavaa kokonaisuutta. Viestintästrategiassa ei myöskään olla onnistuttu. Lisää vauhtia saadaan, kun ohjelmien välistä yhteistyötä lisätään, ohjelmia johdetaan kokonaisuutena, tavoitelähtöistä kehitystyötä tuetaan ja luodaan yhteinen viestintästrategia. Työkaluja voisivat olla myös korotettu investointituki ja innovaatioseteli, sekä kansainvälisen tutkimustoiminnan kansallinen rahoittaminen, jotta suomalaiset toimijat voisit pärjätä hankkeissa ja niiden hauissa paremmin. Tärkeintä on, että katse pysyy pallossa, tiivistää Halonen. Toistaiseksi ministeriä ottaa vastuun kokonaisjohtamisesta ja kalatalousverkosto tukee ohjelmien viestintää. Onnistuminen mitataan sillä, että saadaanko vaikutuksia aikaiseksi, syödäänkö kotimaista kalaa enemmän, onko hyljeongelma ratkaistu, onko kalatalous kestävää jne. Tätä tarkoittaa se, mitä halutaan saavuttaa, kun katse on pallossa.
Seuraava askel on ministeriön roolin vahvistaminen, yhteinen viestintästrategia ja hankkeiden koordinointi on käynnissä, tavoitteita tarkastellaan kriittisesti ja kunkin ohjelman suunnitelmat päivitetään. Tämän jälkeen seuraa jatkorahoituksen hakeminen, ja lopuksi harkinta jatkorahoituksesta sekä ohjelmakohtaiset päätökset.
Halosen esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Timo-Halonen-Innovaatio-ohjelmien-väliarviointi-ja-jatko.pdf
Ohjelmien onnistumisia ja saavutuksia esiteltiin omana kokonaisuutenaan. Tutkimuksen ja kalastuksen yhteishanke Tukala on hakenut lisää tehoa koneelliseen perkaukseen, ja tästä puhui Ari Leskelä (LUKE).
Pienen kalan käsittelyn kohdalla on koneellinen perkaus välttämätöntä. Käsityönä tehden se tarkoittaa, että mitä pienempi kala, sitä pienempi kannattavuus. Toisaalta pienikokoinen kala on hyödyntämätön resurssi, jossa pyyntitekniikka ei ole ongelma. Perkuuhanke ei ollut alun perin mukana hankkeessa, mutta nähtiin tärkeäksi mahdollisuudeksi hyödyntää tätä resurssia. Suomessa oli jo valmis pohjaratkaisu perkuukoneeksi, jota sitten alettiin kehittämään eteenpäin.
Tavoitteena on laitteisto, joka pystyy syöttämään ja perkaamaan muikkua, ahventa ja särkeä noin 10 cm luokassa automaattisesti. Ensimmäinen laite tulee käyttöön Kerimäen kalataloon. Testit tehdään koneen valmistajan tiloissa Latviassa suomalaisella kalalla ja kone palautuu tänne joulukuussa, jonka jälkeen kone esitellään toimijoilla. Työ jatkuu lajittelulaitteiston kehittämisellä. Parasta ratkaisu olisi, jos lajittelu tapahtuisi jo pyydyksissä, mutta liikuteltava lajittelulaite voisi olla vaikka rannassa tai sitten kiinteästi hallissa, ennakoi Leskelä.
Leskelän esityksen materiaali löytyy täältä :https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Ari-Leskelä-TUKALA-Lisää-tehoa-koneelliseen-perkaukseen.pdf
Kommenttipuheenvuoron käytti koneen suunnittelussa mukana oleva Samuli Taponen. Hän kertoi, että pienen kalan perkuuratkaisuja on kehitetty jo pitkään, ja nyt näyttää suhteellisen hyvältä. Ratkaisu ei ole halpa koska se sisältää edistyksellistä tekniikkaa, ja hinta nousee todennäköisesti yli sadantuhannen euroa, mutta tarkentuu kun kone tulee valmiiksi.
Ympäristöohjelman hanketta Oulujoen istukastoiminnan kehittämiseksi esitteli Pekka Hyvärinen (LUKE). Hän kertoi, että istutuksilla ei saada aina sellaisia tuloksia aikaiseksi kuin halutaan, ja siksi istukastoimintaa kehitetään. Syitä huonoihin tuloksiin voi esimerkkien mukaan olla liika laitostuminen, liikakalastus ja vesien tila. Myös vieraat laitoskannat vaikuttavat istukkaisiin haitallisesti. Oulujoen vesistössä on päätetty säilyttää villit kannat ja mm. lopettaa vieraiden kantojen käyttö. Uusia villejä taimenpopulaatioita on etsitty ja myös löydetty, ja näitä käytetään toiminnassa lähivuosina. Hankkeen eteneminen näyttä hyvältä, summasi Hyvärinen.
Hyvärisen esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Pekka-Hyvärinen-Ympäristöohjelma-Oulujoen-istukastoiminnan-kehittäminen.pdf
Kommenttipuheenvuoro oli Marja Savolaisella (Fortum Oyj). Hänen mielestään tässä hankkeessa näkyy hyvä yhteistyö . Savolainen toi esille, että heidän panostuksensa on nyt noin miljoona euroa., ja että kehittämisen tarvetta on ja hoitokantojen perustaminen on hyvä lähtökohta. Laaja yhteisymmärrys on syntynyt siitä, että tällaista kehitystyötä kannattaa tehdä. Savolainen näkee, että potentiaalia on paljon hyödynnettäväksi ja työtä tehdään, ja hänen mielestään on parempi, että työ perustuu tutkittuun tietoon.
Blue Products – hankkeessa olevista PK- ja pienyritykselle suunnatuista tuotekehitystyöpaista kertoi Anu Hopia (Turun yliopisto). Hän pohjusti, että kuluttajalähtöisyyttä on ryhdytty vahvistamaan hakemalla eri toimijoiden panos mukaan mahdollisimman alkuvaiheessa tuotekehitystä, jolloin on integroitu tutkimustietoa takaisin yrittäjille. Tämä on yhteistä ja yhteisöllistä toimintaa, jossa tasavertaisen vuoropuhelun tavoitteena on uusien tuotteiden mahdollisimman hyvä laatu ja onnistumisprosentti. Toimintamallina ovat olleet tuotekehitystyöpajat ja työpajasarjat. Näillä tähdätään konkreettisiin tuloksiin, jotta yritykset voisiva olla mukana ja saada tuotteita aikaiseksi.
Hopia myös kertoi, että hankkeen tutkimusryhmä on toteuttanut kuluttaja-analyysejä ja selventänyt niiden tuloksia mukana oleville yrittäjille. Yhdessä on sitten toteutettu tuotelanseeraus. Työssä on nähty tärkeäksi saada yritysten ja yritysten vuoropuhelu käyntiin, jolloin tutkijoiden on myös tunnistettava yrittäjien tarpeet ja kun on yhteisesti lanseerattu tuotteita, on näkyvyys myös ollut laajempi.
Hopian esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Anu-Hopia-BlueProducts-Tuotekehityspajat-PK-yrityksille.pdf
Kommenttipuheenvuoron esitteli Jorma Pesämaa (Pesma Tmi). Hän kertoi, että tavoitteena oli saada vajaasti hyödynnetyistä kaloista tuote. Heidän kaltaiselleen pienelle yritykselle projekti on tuonut ison yrityksen tuotekehitysresurssit ja säästänyt aikaa, että rahaa. Eniten Pesämaa arvosti kuluttajapalautetta, minkä työryhmä on kerännyt mm. messuilta. Samalla yritys sai julkisuutta ja laajennusmahdollisuuksia tutkijoiden, yrittäjien ja ruokaharrastajien suuntaan, kertoi Pesämaa.
Vesiviljelyohjelmasta ja upotettavasta verkkoallashankkeesta merikasvatuksessa kertoi Markus Kankainen (LUKE). Kysymys miksi upotettava allas, esitettiin jo vesien sijainninohjaussuunnitelman tekemisen aikana. Tuolloin kasvualueiden todettiin olevan avomerellä, ja tältä pohjalta lähdettiin miettimään tekniikoita, sekä selvittämään maailmalla olevia käytäntöjä. Olosuhteiden osalta käynnistyi myös yhteistyö Ilmatieteenlaitoksen kanssa. Toiminnan piti olla kannattavaa ja yksi avomerelle sopivista tekniikoista oli upotettava ratkaisu.
Avomeritekniikoiden osalta yhteistyö alkoi Brändö Lax Ab:n kanssa ja ympäristövaikutusten arvioinnin kohdalla oli kumppanina SYKE. Kankainen kertoi, että ensimmäinen upotettava allas tuli vastaan Kanadan suurilla järvillä, missä altaat upotetaan jään tulon ajaksi, ja nostetaan pintaan, kun jää kestää. Tämä suojaa jäätymisen ja myrskyjen ongelmilta. Tällä voidaan myös ratkaista tilakysymyksiä koska altaat voivat olla avomerellä.
Meillä tälle tekniikalle soveltuvista alueista tehtiin esiselvitys ja valmisteltiin sen soveltamista Suomeen 2018. Tämän jälkeen tehtiin päätös, että mallia kokeillaan, jos lupa saadaan. Lupa tuli, ja mahdollisuus testata upotettavaa laitosta Kihdin selän itäreunalla. Nyt on hankintapäätös tehty ja italialainen yritys valittiin laitetoimittajaksi. Hankkeessa on pyritty ratkaisemaan käytännön ongelmia ja ensi vuonna tarkoitus järjestää kiinnostuneille tutustumismahdollisuus ratkaisuihin ja aiheesta tullaan tiedottamaan myöhemmin, lopetti Kankainen.
Kankaisen esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Markus-Kankainen-Vesiviljely-upotettava-verkkoallas.pdf
Kommenttipuheenvuoron aiheesta kertoi Irja Skytén-Suominen (Lännenpuolen Lohi Oy). Hän valaisi, että viime vuosina on kokeiltu uusia asioita ja näissä myös halutaan olla mukana. Vaikka verkostotyössä on tehty paljon, ei yrittäjän näkökulmasta ole tapahtunut juuri mitään konkreettista. Vielä ei ole ratkaistu, onnistuuko koko hanke Suomessa, kestääkö allas, elävätkö kalat, ja vertailuun tarvitaan vielä kaksi vuotta, jotta nähdään suhde aiempaan tekniikkaan. Täytyisi tehdä esivalmisteluja, mutta tällainen koe odottaa itseään. Entä jos kokeilu saadaan onnistumaan, miten upotettavuutta voidaan hyödyntää? Myrskyn kesto on ok, mutta entä talvella kalojen nouto talvella ja muut vastaavat kysymykset. Kuten todettu, mielenkiintoinen projekti, mutta työläs myydä yrittäjille. Kokeilemisen arvoinen kuitenkin, mietti Skytén-Suominen.
Markkinointiohjelmasta ja aiheesta Kansallinen Kalakeittopäivä 2019 kertoi Katriina Partanen (Pro Kala ry). Markkinointikohteista työryhmässä päätettiin ottaa nostoksi Kalakeittopäivä, ja tavoite on monipuolistaa kalakeiton ajatusta teemalla Kalakeittoa kaikissa keittiöissä, ja että se sopii kaikille kukkaroille, arkeen ja juhlaan. Viestinnän verkostoon tuli mukaan monenlaisia toimijoita ja ideana oli viestiä, että koko Suomi on mukana kalakeittopäivässä.
Yksi osa hanketta oli vuoden kalakeittoravintolan valinta yhdessä Suomen Gastronomien seuran kanssa. Tähän saatiin noin kolmesataa ehdotusta, 64 ravintolaa ja voiton vei kuopiolainen ravintola Isä Camillo. Aihe sai hyvin julkisuutta ympäri Suomen. Tavoitteena oli tehdä tästä vuosittainen ilmiö, innostaa suomalaisia valmistamaan ja nauttimaan kalakeittoa yhdessä, monipuolistaa kalakeiton käsitettä ja parantaa eri valmistustapojen tunnettuutta. Ensi vuonna kalakeittopäivä on jälleen helmikuun toinen tiistai.
Partasen esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Katriina-Partanen-Markkinointiohjelma-Kalakeittopäivä-2019.pdf
Kommenttipuheenvuoron esitti Tuomo Huotari (Finnish Freshfish Oy Kalamesta). Hän totesi saman kuin mitä Partanen kertoi. Päivä sai hyvin näkyvyyttä pienillä panostuksilla ja oli Huotarin mielestä onnistunut hanke, jossa olivat niin isot kuin pienetkin kaupat mukana.
Aamupäivä päätettiin keskustelulla ja kysymyksillä innovaatio-ohjelmista. Tiivis ohjelma ei juuri tarjonnut muuta kuin kommenttimahdollisuuksia esitysten aikana, mutta lopussa jotain asioita nousi esille. Kysyttiin mm., että miten TUKALA-hankkeeseen pääsee mukaan. Ari Leskelä vastasi, että mukanaolo lähtee siitä, että on ensin yhteydessä Lukeen, ja yhdessä selvitetään mahdollisuudet. Petri Suuronen (LUKE) jatkoi aiheesta, että hanke järjestää myös ideapajoja kuten Turussa pidettävä rannikkokalastuksen kehittämiseen liittyvä tapaaminen, johon kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.
Iltapäivä alkoi Katriina Partasen alustuksella Innovaatiopäivistä saadusta palautteesta ja tapahtuman suunnittelusta. Hän kertoi, että viimevuotiseen kyselyyn vastasi 43 % osallistuneista. Monista asioista pidettiin, ja näitä on otettu huomioon tämän vuoden päiviä järjestettäessä. Enemmän aikaa toivottiin keskusteluille, ja tämä toteutettiin, ja online kommentointi on jälleen käytössä. Rinnakkaisohjelmista pidettiin, mutta myös nähtiin, että ohjelmien päällekkäisyys on hankala. Partanen totesi, että rinnakkaisohjelmat perustuvat innovaatio-ohjelmaan, ja näistä on nyt pidetty kiinni. Aikataulutusta on kuitenkin parannettu, ja on mahdollista käydä kuuntelemassa esityksiä ristiin. Palautekysely lähtee osallistujille myös täällä kertaa ja sen mukaisesti tehdään ensi vuodeksi yhä paremmat päivät.
Partasen esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Katriina-Partanen-Palaute-tapahtuman-suunnittelussa.pdf
Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? kysyi esityksessään Petri Rajaniemi (Ponder Nobs Oy) ja jatkoi, että mitä suomalaiselle täytyisi sanoa kalasta tänään. Hän peilasi keskustelua kalasta maailmalla tapahtuviin muutoksiin. Globaalit, kaikille yhteiset kokemukset vaikuttavat meihin. Pahisten sarakkeeseen ei saa joutua koska sieltä ei pääse pois. Rajaniemi muistutti, että kohutilanteissa on syytä pitää mielessä, että näissä ei ole kyse faktoista vaan tunteesta, ja tunnetta ei voi kumota.
Esimerkkinä tunne edellä – markkinoinnista Rajaniemi kertoi, että Applella määritellään ensin tunne, ja sen jälkeen tuote. Tuosta tunteesta maksetaan tuotteen törkeä hinta. Täällä meillä puhutaan arvoketjusta, vaikka ruoka on eniten kiinni tunteessa. Kasvun ihmeellisyys ei ole ideassa vaan rohkeudessa toteuttaa se. Menestys syntyy, kun ylittää odotukset, moninkertaisesti. Suomen luonnon kaupallista arvoa ei mikään muu maa ylitä ja esimerkiksi suomalainen kala on emotionaalisesti turvallinen valinta. Suomalainen kalatalous tulisi haastaa itsensä ja ylittää itsensä, esitti Rajaniemi.
Elinkeinokalatalouden kehitys ja näkymät oli Jari Setälän (LUKE) aiheena. EMKR:n keskeinen tavoite on kilpailukykyinen toimintaympäristö ja kestävä kasvu sekä uudistuminen. Kalastuksessa tämä tarkoittaa uusien toimintamallien kehittämistä ja uusien tuotteiden löytämistä, ja kalankasvatuksessa tuotannon lisäystä. Silakalla meillä on paljon mahdollisuuksia ja kalajauhotehdas on menestystarina. Uusi markkina on vakauttanut silakan tuottajahintoja, ja luonut edellytykset kotimaiselle ravinteiden kierrätysrehulle.
Toinen keskeinen asia ovat toimijakohtaiset kiintiöt, jotka tarkoitettiin toiminnan suunnittelun perustaksi yrittäjien käyttöön. Iso ongelma on ollut, että kokonaiskiintiö on supistunut. Turkistalouden tulevaisuus herättää myös kysymyksiä. Hyvä asia on että dioksiinin määrä on vähentynyt ja kiinnostus silakkaan on lisääntynyt, pohti Setälä.
Rannikkokalastuksen vaikeudet ovat kuitenkin jatkuneet. Hylkeet ja merimetsot ovat suurin ongelma, ja ympäristöolosuhteiden muutokset, sekä tukien heikentyminen ovat myös vaikuttaneet. 1-ryrhmäläisten määrä vähenee, mutta lähikalabuumin takia kalan kysyntä on kasvanut. Ratkaisuja etsitään edelleen niin hylkeen kuin merimetsonkin tilanteeseen.
Sisävesikalastus kehittyy, vaikka ympäristömuutokset vaikuttavat sielläkin. Kuha- ja muikkukannat ovat kasvussa, ja kasvava sisävesikalan kysyntä auttaa tilanteessa. Myös uusia kalastajia on tullut, ja tässä kalatalousryhmien rooli on ollut merkittävä ja yhteistyössä LUKE:n kanssa on rakennettu erilaisia kehitysohjelmia. Suurin ongelma on sisävesillä varmaan kalastuslupien saatavuus, ja se liittyy kalatalousalueiden toiminnan alkamiseen sekä uusien käyttö- ja hoitosuunnitelmien rakentamiseen.
Setälä totesi, että vesiviljely on kasvun kynnyksellä. Tuotanto on lisääntynyt ja sen arvo on noussut. Kiertovesilaitoksiin on panostettu, mutta niitä ei ole saatu vielä kannattaviksi. Merilaitosten kannattavuus on ollut hyvä, mutta niiden kohdalla ympäristölupien saanti on edelleen arvaamatonta.
Positiivista on, että kalan hinta nousi enemmän kuin esimerkiksi lihan vuodesta 2016 alkaen. Kaikki keskusliikkeet ovat hyvin kiinnostuneet kalasta ja kalan asema on parantunut. Valikoimiin on panostettu ja vastuullisuus sekä ympäristöystävällisyys korostuvat. Lohen maailmanmarkkinahinta vaikuttaa tilanteeseen ratkaisevasti. Kun lohi on halpaa, kauppa panostaa kalaan, alkutuotannolla on kannattavuusongelmia, ja tapahtuu päinvastoin, kun lohi kallistuu. Ennakointi on kuitenkin hankalaa, ja yleisin veikkaus on nyt, että korkea hintataso jatkuu.
Setälä kertoi, että ruoka ei ole kovin suhdanneherkkä tuote, mutta ilmastonmuutoksen uskotaan vaikuttavan tälläkin saralla suuntaan tai toiseen. Tilannetta tulisikin tarkastella kokonaisvaltaisemmin, ja viedä kala ilmastoystävällisen ruokapolitiikan keskiöön. Ennen sitä täytyy kuitenkin ratkaista pullonkaulaongelmat koska kalliiden erikoistuotteiden lisäksi myös edullisten perustuotteiden kysyntä kasvaa. Villiruoka ja villikala on mitä suurinta luksusta.
Vaikeasti ylitettäviä ja ennakoitavia muutoksia on erilaiset kauppakiellot, kalastuksen kiellot jne. Mitä tapahtuu Norjan lohen tuotannolle, ja saako kotimainen tuotanto uuden mahdollisuuden, löydetäänkö yhteinen sävel ympäristörajoitteiden ratkaisuun, mitä on nyt yritetty kolmekymmentä vuotta. Mitä vaan voi tapahtua, ja toimintaympäristön muutoksiin täytyy varautua. Oikealla viestinnällä saadaan yhteiskunnallista nostetta ja aloittavia yrittäjiä on tuettava tehokkaammin. Suomessa ravintosuositusten mukaiseen kalankulutukseen tarvitaan lisää kotimaista kalaa, ja tässä Suomella on paljon umpeen kurottavaa. Kaikki tarvitaan mukaan, jotta tuo tavoite saavutetaan, kehottaa Setälä.
Setälän esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Jari-Setälä-Elinkeinokalatalouden-kehitys-ja-näkymät.pdf
Kalan syöminen on ilmastoteko, esittää Merja Saarinen (LUKE). Tee ilmastoteko ja syö kalaa, mutta onko yksittäisen ihmisen valinnoilla merkitystä? Meillä on Euroopassa suurempi vaikutus päästöillä kuin keskimäärin muualla maailmassa. Kala on osa kestävää ruokavaliota ja sillä on ilmastovaikutuksia. Ravitsemussuositusten mukainen kalaisa ruokavalio on paras ravitsemuksen suhteen ja se täyttää ainoana nämä vaatimukset.
Ilmastovaikutusten osalta laskua tulee, kun lihan määrää vähennetään. Saarinen täsmentää, että kalaisa ruokavalio on lähellä vegaania ruokavaliota, mikä on ilmastonäkökulmasta paras. Yhteenvetona hän esitti, että ravitseva ja ilmastoystävällinen ruokavalio voi olla vegaaninen, mutta myös sellainen, että siinä on runsaasti kalaa. Ruokavaliomuutos voi vähentää kuluttajan ilmastovaikutusta jopa 10 %.
Mitä kalaa, luonnon vai kasvatettua, ja miten rehut ja teknologia vaikuttavat, on yksi kysymys. Luonnonkalan ilmastovaikutus on paljon pienempi kuin kasvatetulla eikä rehujen koostumuksella ei juuri ole ilmastovaikutusta, mutta vaikutusta vesien rehevöitymiseen kyllä. On ehdottomasti ilmastoteko, kun siirrytään kalaisaan ruokavalioon, päätti Saarinen.
Saarisen esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Merja-Saarinen-Kalan-syöminen-on-ilmastoteko.pdf
Perjantai alkoi rinnakkaisohjelmilla ja toinen niistä keskittyi kaupalliseen kalastukseen. Osion puheenjohtajana Petri Suuronen toivotti kaikki tervetulleiksi kaupallisen kalastuksen kiehtovaan maailmaan. Hän ounasteli, että jos mistään ei saada kunnon keskustelua aikaiseksi, niin merimetsosta ja hylkeestä ainakin.
Ja aiheeseen päästiin, kun Lari Veneranta (Luke) kertoi merimetson kalastukselle aiheuttamien vahinkojen arviointihankkeen tuloksista. Nämä perustuvat ahventen merkintäkokeeseen alueella jossa 20 % kaupallisen kalastuksen saaliista on ahventa. 2016 tuli alueelle 1 600 merimetsoparia ja lintuja on nykyisin noin 1 700 paria. Jotta saadaan tuloksia, täytyy kalat merkitä. Ahvenia pyydystettiin ja merkittiin nahan alle laitettavalla PIT-merkillä. Saalin kokojakautuma vastasi merimetson ravinnon keskiarvoa, noin 18 cm kalaa.
Merkkien etsintä alkoi, kun pesintäkolonia tyhjentyi. Merkkejä löytyi yhteensä 178 neljältä pesimäalueelta. PIT-merkkien löytymiseen vaikuttaa moni seikka kuten että tuleeko kala syödyksi, mihin se sen jälkeen päätyy, esimerkiksi kolonian ulkopuolelle, ja löydetäänkö se antennilla. Laskenta kertoi, että merkityistä ahvenista syötiin 10 % ja kun huomioidaan löytymättömät, 19 %, ja pesimättömät, niin selviää, että neljännes ahvenista tulee syödyksi. Tässä eivät ole mukana liikkuvat merimetsot, esimerkiksi pohjoisempana oleva kolonia, jonka yksilöt kuitenkin voivat käydä saalistamassa samaa ahvenpopulaatiota.
Saalismallin mukaan syntynyt taustaoletus on, että merimetsopopulaatio ja kaksivuotiaiden ahventen runsaus pysyy 2018 tasolla. Mediaanivähennys on noin 26 % ahvenkannan osalta mikä tarkoittaa, että merimetso syö 12 %, kalastus vie 29 %, ja muu osa on luonnollista kuolleisuutta. Toisella tavalla, biomassalaskelman mukaan laskettuna, merimetson ravinnossa on ahventa 20 – 40 %, tarkoittaa että biomassana 500 – 600 tonnia.
Hankkeessa todettiin, että merimetso vaikuttaa ahveneen pesäkolonioiden lähialueilla. Tämä alue on sama kuin ravinnonhaun lentosäde, joka voi olla jopa 70 km. Tästä johtuu, että suuri merimetsomäärä voi leikata ahvenkannan huiput pois, mutta ahvenella on kuitenkin suuret vuosiluokkavaihtelut mikä tasoittaa tilannetta. Mitä kauempana koloniasta ollaan, pienenee vaikutus. Koska ahven ei juuri vaella, ei merimetson vaikutus kohdistu tasaisesti koko alueen ahvenkantaan, täsmensi Veneranta.
Venerannan esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Veneranta-Merimetson-kaupalliselle-kalastukselle-aiheuttamien-vahinkojen-arviointi.pdf
Kesä- ja talviverkkopyynnin tehostaminen oli Seppo Luoma (Seppari Oy) aiheena. Oman toiminnan kehittäminen on ollut lähtökohtana, kun tekniikoita on mietitty. Avovesiverkkokalastuksen osalta on jo saavutettu viisinkertainen teho käsiverkkopyyntiin verrattuna. Tämä tarkoittaa, että kuuden tunnin aikana on voitu käsitellä 144 60 m:n verkkoa kahden kalastajan voimin. Tästä lähtee hyvä kannattavuus, toteaa Luoma. Ala ei ole hänen mukaansa jostain kummasta syystä kehittynyt. Kannattavuus on vain yksi asia, ergonomia on toinen. Vene ja sen järjestelyt ovat lähtökohta. Työolosuhteet ovat nykyisin jopa epäinhimilliset, turvallisuus huono, jopa vaarallisen.
Tilanne on nyt sellainen, että keski-ikä on 60 v ja yli, ja nykyiset kalastajat eivät ole valmiita muutokseen, ja kun ikää tulee, on ymmärrettävää, ettei muutoksiin ryhdytä. Nyt on haettu apua kursseista, mestari-kisälli-kursseista, mutta miksi kouluttaa, jos ala ei toimi. Usein koulutetaan samoilla metodeilla, jotka on todettu jo toimimattomiksi. Mitä pitää tehdä, kysyy Luoma. Tuote kuntoon eli uudistettava ja koneellistaminen on alku, etenkin talvikalastuksessa. Ennen kuin perusasiat ovat kunnossa, ei imagoon voi vaikuttaa. Täytyy kouluttaa täysin uusi kalastajasukupolvi, tietää Luoma. Uutta kalastajaa täytyy auttaa, tietä tasoittaa. Pyydyksiä, veneitä ja kalustoa pitäisi saada vuokrattua ja muita vastaavia uusia toimintamalleja on tuotava alalle.
Luoman esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Luoma-Ammattikalastuksen-tilanne-sisävesillä.pdf
Liikuteltava hyljekarkotin on ollut Esa Lehtosen (LUKE) ja Elina Nystedin (LUKE) työmaana tänä vuonna. Hankkeessa on myös ollut mukana ammattikalastajia Suomenlahdelta ja Selkämereltä. Lehtonen pohjusti, että oleellista on hyljekannan jatkuva kasvu ja että kun metsästys ei ole keinovalikoimissa, kehitetään muita keinoja.
Mobiilikarkottimen oli alun perin tarkoitus suojata silakan verkkokalastusta, mutta on ollut menestys myös rysien kohdalla. Lehtonen kertoi, että tämän laitteen tekniikka on pitkälle vaikutuksen suhteen sama kuin kiinteissä, jo aiemmin rysillä käytetyissä laitteissa. Pilottitestien kokemukset ovat nyt olleet lupaavia. Fakta on, ettei hylkeitä saada pois alueelta, mutta karkotin voi auttaa kalastajia. Nyt on myös seurannassa mukana kalastuskertoja, joiden aikana ei ole tullut yhtään hylkeen syömää kalaa, mutta hankkeen alkuvaiheesta johtuen näistä tuloksista ei voi vielä vetää johtopäätöksiä.
Naantalissa on karkottimilla rajattu hyljevapaa alue. Kalastajien havainnot kertovat, että vahinkoja on vähemmän aiempiin vuosiin nähden, ja että vaikutukset koejaksolla ovat lupaavia. Myöskään hylkeiden aiheuttamia pakoilmiöitä mataliin vesiin ei juurikaan ole ollut, ja vain muutama yksittäinen hyljehavainto on tehty Naantalin aukolta. Suomenlahden rysäparivertailussa on myös hyviä tuloksia, ja hyljehavainnot ovat yksittäisiä, ja kalavauriot ovat minimaalisia. Seuraava vaihe on mobiilikarkotin ja sen kehittäminen. Tämä malli on helpompi ylläpitää ja on kevyempi ratkaisu kuin lautalla oleva paketti, luonnehti Lehtonen.
Keskustelu kuulluista esityksistä oli polveilevaa ja kohdistui pääosin hylkeisiin. Kysymykseen, kuka rahoittaa kalliit karkottimet, vastasi Suuronen, että yhteiskunta on luonut ongelman, ja olisi luontevaa, että se myös maksaisi karkottimet. Hän heitti pallon ministeriön Lampiselle, joka vastasi varovasti, että kyllä voisi ajatella, että tukiprosentti olisi korkea. Nyt on kuitenkin testissä protolaite ja hinta määrittyy vasta sitten kun kaupallinen valmistaja löytyy, jatkoi Lehtonen.
Kalastaja Mikael Lindholm esitti, että karkottimet eivät ole ratkaisu, vaan hyljekantaa pitää vähentää. Verkkokalastus on jo menetetty ja kalat loppuvat ennemmin tai myöhemmin, hän kertasi. Tähän Suuronen jatkoi, että meitä rajaavat kansainväliset sopimukset metsästyksen kohdalla, ja nyt täytyy keskittyä mahdollisuuksiin, joita on käytössä.
Lehtosen esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Lehtonen-Liikuteltava-hyljekarkotin.pdf
Silakan dioksiinipitoisuudet laskevat edelleen, uutisoi Panu Rantakokko (THL). Hän lavensi myös, että asia ei ole pelkkää dioksiinia, vaan myös EU-politiikkaa mikä on asian ytimessä. Suomella on nyt poikkeuslupa käyttää kotimarkkinoilla silakkaa mikä ei käy EU:n markkinoille.
Rantakokko kertoi, että hankkeella selvitettiin suurempien silakoiden eli 17- 19 cm pituisten kalojen arvoja. Alla 17 cm silakoita on Selkämeren saaliista 60 %, 17-19 cm kokoisia 27 % ja 19-21 luokassa 11 %. Vuonna 2018 tapahtui pitoisuuksissa pudotus ja tämä on mahdollisesti lämpimän kesän ansiota. Laskeva trendi on kuitenkin näkyvissä, ja tämän vuoden keväällä käytännössä kaikki koot olivat alle raja-arvojen, ja keskipitoisuus laskee raja-arvon alle 2022 alle myös 21 cm silakalla.
EFSA:n dioksiinien riskiarviointityö on vielä kesken ja lähtökohta on, että dioksiinin saanti saisi olla maksimissaan 2 pg Total-TEQ/kg rp/viikko. Jos huomioidaan vain dioksiini, tämä tarkoittaa silakalla määränä nykyarvoilla mitaten noin 150 g / kk ja noin 30 kg painoiselle lapselle 50 g silakkaa/kk. Tällä hetkellä kulutus on 60 g / kk. Vaikka saanti on mahdollisesti yliarvioitu, niin isoisoäidiksi haluavan ei kannata jättää väliin tyttönsä ja isoäidiksi haluava poikansa imettämistä, eikä kenenkään silakan syöntiä, Rantakokko esitti.
Rantakokon esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Rantakokko-Silakan-dioksiinipitoisuudet-ja-raja-arvot.pdf
Syötäisiinkö kalat kokonaisina, kysyi Anni Nisov (VTT). Silakkaa tuli viime vuonna 127 miljoonaa kg ja siitä kulutettiin ruuaksi noin 1 %, Siipikarjan määrä on melkein sama, ja nyt kun valmistellaan vaihtoehtoisia lähteitä kuten hyönteiset, niin voidaan kysyä, miksi silakka ei kelpaa. Tästä syystä lähdettiin tutkimaan kokonaisen kalan käyttöä.
Jos tuotetaan ihmiselle proteiinia, täytyy raaka-aineen kustannus olla alle 40 senttiä, kertoi Nisov ja täsmensi, että tästä seurasi ajatus, että voisi käyttää kokonaisena. Hankkeessa vertailtiin vuodenaikojen vaihtelua kokonaisella, että peratulla kalalla, ja mikrobiologinen laatuero oli pienin kevään saaliissa, mutta koko vuoden arvot pysyivät alle rikkivedyn ohjausarvon. Mikrobiologiasta ei selvityksen mukaan ole kiinni, etteikö silakkaa voisi käyttää myös kokonaisena, kesäkuuta ehkä lukuun ottamatta, totesi Nisov.
Tuote-esimerkkinä oli nyhtösilakka, kokonaisesta vai peratusta? Nähtiin, että nyhtökalan biologinen laatu oli erinomainen, kaikki tulokset alle ohjausarvojen. Maku ja hajuominaisuudet olivat samanlaisia peratulle ja kokonaiselle silakalle, ja rakenneominaisuuksissa oli eroja, mutta miellyttävyysanalyysiä ei olla vielä tehty.
Jatkokeskustelussa tuli esille, että lihaa korvaavien tuotteiden hyllymetrit lisääntyvät koko ajan, ja silakkakin voi olla yksi, mutta määristä ei osattu vielä antaa arviota. Lihaa kulutetaan 400 miljoonaa kiloa ja jos silakkaa 10 % niin se on 40 miljoonaa kiloa. Siinä yksi potentiaali mahdollisuus, kerrottiin yleisöstä. Esitettiin myös, että ei aina tarvita uusia tuotteita vaan voidaan myös kehittää vanhoja. Suurin ongelma on, ettei meillä kehitetä kalaproteiinituotteita. Olisiko tässä strategisen muutoksen paikka, ettei tarvitsisi tuoda näitä tuotteita ulkomailta. Nyt kun dioksiinipitoisuudet laskevat, tulee silakan käyttö lisääntymään, ennustettiin yhdessä kommentissa.
Nisovin esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Nisov-Syötäisiinkö-kalat-kokonaisina.pdf
Silakkaproteiinin uudet mahdollisuudet jatkoivat aihetta, ja tästä kertoi Ella Aitta (Turun yliopisto). Hän esitti, että silakalle tarvitaan uusia käyttökohteita. Tarkoitus oli kokeilla pH:n vaihteluun perustuvaa tekniikkaa, millä proteiinit saatetaan liukoiseen muotoon. Tavoitteena on raaka-aine esimerkiksi surimin valmistukseen.
Hankkeessa tehtiin yhteistyötä Kalaneuvos Oy:n kanssa silakkapullissa ja lisättiin eri pitoisuuksina proteiini-isolaattia. Verrokkina olivat särkipullat ja lopputulos oli, että silakasta tehdyt olivat pehmeämpiä, mutta hyviä. Surimissa tekstuuri oli samanlainen kuin kaupallisen surimiscampin, mutta väri ei ollut yhtä miellyttävä. Lopputulos sopii hyvin surimiin ja toimii myös osana kalapullien raaka-ainetta. Se tuoksuu kalaiselta, ja tähän päästään vaikuttamaan rasvanpoistolta, materiaalin valmistuksen skaalaus onnistunee, kunhan pH:n säätö ja lämpötilakontrolli saadaan toimimaan.
Keskustelussa Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n edustaja kommentoi, että jos käytössä olisi skaalattavia tekniikoita, heillä olisi kiinnostusta rahoittaa tällaisia hankkeita. Aina näyttää.
Aitan esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Aitta-Silakkaproteiinin-uudet-mahdollisuudet.pdf
Terveyttä ja hyvinvointia kalan sivuvirroista on saatavissa, kertoi Pirjo Mattila (LUKE). Kalan sivuvirrat tarkoittavat kalojen perkuu- ja fileerausjäännöksiä. Ne ovat suuria, ehkä 15 miljoonaan kilon luokkaa vuosittain, ja niitä käytetään nykyisin vähäarvoisiin tuotteisiin. Toisen jäte voi kuitenkin olla toisen aarre. Mattila kertoi, että sivuvirroista voidaan tehdä erikoistuotteita, ravintolisiä, hyvinvointituotteita jne. Arvokomponentteja on eristetty silakan, särjen ja lahnan, siian suomuista, mutta perkuujätteet, ruodot yms. käyvät lähtökohdiksi, ja niitä voidaan fraktioida yksinkertaisilla prosesseilla jatkokäyttöön. Hän lisäsi, että kiinnostus kalaperäiseen gelatiiniin on lisääntynyt mm. siksi, ettei sillä ole uskonnollisia paineita, ja esimerkiksi kasvisyöjille se tarjoaa vaihtoehdon eläinperäisten ravintoaineiden tilalle. Gelatiinin käyttö on monipuolista biohajoavista kalvoista ihovoiteisiin saakka.
Sivuvirroista voidaan erottaa myös erilaisia mineraaleja. Näitä ovat hyvin imeytyvä kalsium, jota voidaan hyödyntää ravintolisissä ja vaikka lannoitteissa. Kolmas hyödynnettävä ryhmä ovat hydrolysaatit ja bioaktiiviset peptidit, mutta näiden osalta tutkimusta täytyy Mattilan mukaan jatkaa, jotta terveysvaikutuksista voidaan esittää tarkempia tietoja. Öljyjä voidaan myös erottaa ja ne ovat tärkeitä n-3 tyydyttymättömien rasvahappojen lähteitä. Eri lajien mädeissä on paljon D-vitamiinia ja sitä voidaan lisätä eri tuotteisiin tai ravintolisinä.
Mattila tiivisti, että lupaavimmat arvolisät ovat gelatiini, kollageenihydrolysaatti, mineraalifraktiot, öljyt ja mädit. Työ jatkuu ja nyt tehdään yhteistyötä yritysten kanssa, ja toivotaan että joku näistä ottaisi tästä kopin ja LUKE lähtisi mukaan yhteistyöhön kehittämään fraktiointia kohti tuotteistusta.
Mattilan esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Mattila-Terveyttä-ja-hyvinvointia-kalan-sivuvirroista.pdf
Blue Products 2.0 ja Guy Svanbäck (Österbottens Fiskarförbund) oli osion viimeinen esitys. Svanbäck kertoi, että tuloksia tarvittaisiin esille nopeasti. Fraktiointitavat on kuitenkin tunnistettu, ja on tehty teknistaloudellisia laskelmia, selvitetty kokonaisen kalan käyttöä, silakkamassan pakkassäilyvyyttä, ja monia aiheeseen liittyviä asioita. LUKE:n puitteissa muodostetaan nyt datapankki, jonka toivotaan auttavan kehitystyössä alan yrityksiä. Myös näkyvyyttä on saatu, kansainvälisissä julkaisuissa on hankkeita esitelty, ja opinnäytteitä tehdään.
Nyt ovat jatkosuunnitelmat työn alla ja kohdistuisivat vuosille 2020 – 2022. Svanbäckin mukaan tarkoitus jatkossa on tarkoitus tuottaa useita tuoteprototyyppejä, jotka saadaan tulevina vuosina tuotua yritysten kanssa markkinoille. Samalla huolehditaan turvallisuudesta, laadusta, kuluttajista, säilyvyydestä ja koko arvoketjusta. Silakan- ja muun vajaasti hyödynnettyjen kalojen säilyvyyden ja pikamenetelmien kehitys laaduntarkkailuun on työn alla.
Tarkoitus on auttaa kalasektoria löytämään uusia tuotekonsepteja. Mahdollisuuksia on paljon, ja monella sektorilla, ja niillä on yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Työn aikana tehdään kustannuslaskentoja, mutta myös kokonaiskestävyyttä arvioidaan, lupasi Svanbäck.
Svanbäckin esityksen materiaali löytyy täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/Svanbäck-BlueProducts-2.0.pdf
Keskustelua päivän esityksistä syntyi varsin säästeliäästi, vaikka hylkeistä olisi kyllä kommentteja riittänyt. Päivän esitykset toivat monipuolisesti esille kotimaisen kalatalouden eteen tehtyä työtä ja mahdollisuuksia, mutta perustuotanto eli kalastus ei juuri ollut mukana samassa nosteessa.
Tilanteen palautti reaalimaailmaan kalastaja Olavi Sahlsten. Hän kysyi, missä on rannikkokalastuksen kehittäminen, onko jo päätetty, että näillä mennään? Hylkeitä ja merimetsoja on liiaksi, ja kalastus loppuu rannikolla. Hylkeenhoitosuunnitelma on valmistelu, mutta missä on päätöksenteko. Kukaan ei ota kantaa ja pakko kysyä, että onko tämä niin vaikea keskusteluaihe, ettei keskustelua edes synny. Mielestäni pitää alkaa keskustella. Hyljekarkottimet ovat tekohengitystä ja ne koskevat vain joitain rysäkalastajia, mutta kala loppuu, jos hyljetilanteelle tehdä mitään. Turha kehittää tuotteita, jos ei ole kalaa ole, Sahlsten summasi. Hän sai tilaisuuden ainoat spontaanit aplodit.
Ministeriön Lampinen otti aiheeseen sen verran kantaa, ja totesi, ettei hylje ole Suomen sisäinen asia, vaan yksi maailman valtavirtauksia johon hallinnon puolesta on vaikea puuttua. Julkisuudessa hylkeiden suojelu on hyvä asia, ja tähän on suhteuduttava tasapuolisesti. Päätöksissä on pidettävä mielessä, että ei ajauduta pahiksen rooliin, koska siitä leimasta on vaikeaa päästä eroon.
Nämä innovaatiopäivät päättyivät työpaja otsikolla Kalatalouden ennakointityöpaja – Mitä osaamista tarvitaan suomalaisessa kalataloudessa vuonna 2035? Työpajan esittelivät Ilpo Hanhijoki ja Markku Kokkonen (Opetushallitus). Heidän teesinsä oli, että ilman ammattitaitoista työvoimaa on minkään toimialan vaikeaa kasvaa ja kehittyä. Tulevaisuuden kalatalouden ammattilaiset tarvitsevat ehkä täysin toisenlaista osaamista kuin tämän päivän toimijat. Minkälaista? Parhaita asiantuntijoita ovat tämän päivän ammattilaiset.
Kalatalouden toimijoille oli lähetetty asiaan liittyen ennakkokysely, jonka suunnittelussa olivat mukana Kalatalouden keskusliitosta Vesa Karttunen ja Risto Vesa, Pro Kala ry:stä Katriina Partanen sekä Opetushallituksesta Ilpo Hanhijoki, Marjatta Säisä ja Markku Kokkonen.
Kysymyksiä oli useita, mutta yksi kertoi hyvin vastaajien käsityksen, tai toiveen alan tulevaisuuden mahdollisuuksista. Kysyttäessä ”Miltä kalatalous näyttää 15 vuoden kuluttua”, suurin osa piti tulevaisuutta hyvinkin valoisana. Uskottiin myös, että hylje- ja merimetso-ongelma ratkaistaan, ja niin ammattikalastus kuin kalanviljelykin saadaan kasvu-uralle. Vastauksista selviää myös, että kohta Suomessa syödään pääasiassa kotimaista kalaa. Aika näyttää tuonkin.
Esityksen materiaali ja kyselyn tulokset löytyvät täältä: https://merijakalatalous.fi/wp-content/uploads/OPH-Kalataluden-osaamistarpeet-kyselyn-yhteenveto.pdf
