Maa- ja metsätalousministeriö ei ehdi antaa kalastusasetusta, vaan se siirtyy seuraavalle ministerille. Asetusluonnos lähti torstaina kuudeksi viikoksi lausuntokierrokselle.

Maa- ja metsätalousministeriö lähetti kalastusasetuksen torstaina lausunnolle. Lausunnot saadaan vasta kuukausi eduskuntavaalien jälkeen.

”Asetuksen antaminen jää seuraavalle hallitukselle”, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo ( kok.) toteaa.

Lausuntokierroksella Orpo haluaa saada asetusluonnoksesta kalatalouden vaikuttajien ja järjestöjen mielipiteet. Uusi ministeri pääsee nopeasti asiassa eteenpäin.

”Olen tehnyt ison työn”

Kalastusasetusta kiirehditään, sillä uusi kalastuslaki tulee voimaan ensi vuoden alusta. Eduskunta hyväksyi sen viime töinään kolmisen viikkoa sitten.

Eduskunta ja sen valiokunnat puivat kalastuslakia odotettua kauemmin. Kuuma käsittely viivästytti lausuntokierrosta ja kalastusasetuksen antamista.

Pääministeri Alexander Stubb ( kok.) hallituksineen siirtyy toimitusministeriöksi heti vaalituloksen selvittyä. Uuden hallituksen muodostaminen käynnistyy.

”Ei ole hyvien tapojen mukaista tehdä enää lainsäädäntöä”, Orpo arvioi toimitusministeriötä.

Ministeri sanoo olevansa pettynyt, ettei kalastusasetus ehdi valmistua. Orpolle se oli henkilökohtainen tavoite.

”Yritin loppuun asti.”

Lähde: MT 2.4.2015