Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta tuettavia kalastuksen investointeja koskee niin sanottu 60 päivän aktiivisuusvaatimus, jos investointi liittyy kalastusalukseen. Rahastoa koskeva EU-asetus ei kuitenkaan selkeästi määrittele, mitkä investoinnit katsotaan aluksiin liittyviksi. Ongelmaa selvitetään Euroopan komission kanssa ja vastausta odotetaan kesän aikana.
Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta (EMKVR) voidaan rahoittaa kalastukseen liittyviä investointeja. Rahastoa koskevassa EU-asetuksessa on säädetty, että aluksille tehtävien investointien tukikelpoisuuden edellytyksenä on 60 päivän aktiivisuusvaatimus, eli aluksen on täytynyt olla aktiivisessa kalastuskäytössä vähintään 60 päivänä kahden edellisen kalenterivuoden aikana. Asetusteksti ei kuitenkaan selkeästi määrittele, mitkä investoinnit tulkitaan aluksille tehtäviksi investoinneiksi. Esimerkiksi passiivisten pyydysten ja pelastuspukujen osalta ei siis ole selvää, ovatko ne asetuksen tarkoittamia aluksille tehtäviä investointeja ja siten 60 päivän aktiivisuusvaatimuksen piirissä.
Aiemmalla rahastokaudella (2014–2020) EU-asetus mahdollisti aktiivisuuden tarkastelun myös kalastajakohtaisesti. Tällöin esimerkiksi pyydyksiä oli mahdollista käyttää usealla eri aluksella ja aktiivisiksi kalastuspäiviksi laskettiin kaikkien näiden alusten pyyntipäivät. Samoin jäältä ilman alusta tapahtuva talvikalastus oli mahdollista laskea mukaan 60 päivän aktiivisuusvaatimukseen. Uusi asetus ei enää mahdollista tätä tulkintaa. Näiden lisäksi asetusteksti tuo haasteita aloittavien kalastajien investointien tukemiseen.
Maa- ja metsätalousministeriö on keskustellut asiasta Euroopan komission kanssa ja pyytänyt tulkintaohjetta asetuksesta. Komission tulkintaa odotetaan kesän aikana. Maa- ja metsätalousministeriö on ohjeistanut EMKVR:n tukipäätöksistä vastaavia elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia odottamaan komission tulkintaohjetta, ennen kuin ne tekevät tukipäätöksiä investointihankkeisiin, jotka mahdollisesti tulkitaan aluksille tehtäviksi investoinneiksi ja joissa 60 päivän aktiivisuusehto ei täyty. Näin vältetään riski siitä, että virheellisesti vastoin EU-asetusta myönnetty tuki jouduttaisiin myöhemmin perimään takaisin.
Lähde: MMM 30.5.2022