Kalastaja Paavo Törrönen on lähdössä troolaamaan muikkua Lappeenrannan Joutsenon edustalle Saimaalle. Tänä keväänä muikkua olisi tarjolla runsaasti.
– Kanta on todella hyvä. Nyt vain toivomme, että muikku pääsisi kasvamaan ja lihomaan nopeasti parhaaseen myyntikuntoon, sanoo kaupallinen kalastaja Paavo Törrönen Saimaan Kalasta.
Kalastajat pääsivät Saimaalle lämpimän kevään ansiosta jo huhtikuussa, kuukauden etuajassa. Trooleilla nyt keväällä pyydetty muikku on ollut maukasta – ja myös kookasta.
– Rasvaprosentti on vielä suhteellisen pieni, jolloin sen huomaa myös maussa, että kyseessä on keväällä pyydetty muikku.
Mutta kalastajien harmiksi kotimainen muikku ei käy kaupaksi kuten aiempina vuosina. Ravintoloiden sulkeutuminen lohkaisi Saimaan ammattikalastajien myynnistä kolmanneksen ja nyt myös vähittäiskaupassa hämmästellään miksei irtokalaa uskalleta ostaa.
– Kauppatukut on auki, mutta ne ottavat kalaa huomattavasti varovaisemmin, koska vähittäiskaupan tiskimyyntiin suhtaudutaan nyt varoen tämän koronatilanteen takia.
Kotimaisen kalan markkinoista kilpailee myös viime viikkoina myyntiin tullut norjalainen lohi. Sitä myydään nyt niin halvalla, että myös kotimaisen luonnonkalan hintaa on pakko laskea.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Jari Setälän mukaan hintojen romahdus johtuu koronarajoituksista, jotka ovat vieneet markkinoita Norjassa kasvatetulta kalalta.
– Lohen kysynnän vähentyminen on synnyttänyt ylitarjontatilanteen ja sitä kautta lohen hinta on laskenut ja se vaikuttaa meillä suoraan kotimaisen kasvatetun kirjolohen ja epäsuorasti myös luonnonkalan hintaan, Setälä sanoo.
Ammattikalastajan vastaus kalamarkkinoiden dumppaukseen on kalan suoramyynti kuluttajille.
– Meillä oli viikonloppuna kahtena päivänä lehti-ilmoitus, ja saimme lähes 50 tilausta. Vein kalat tuoreena suoraan asiakkaille kotiin, sanoo kaupallinen kalastaja Paavo Törrönen.
Lähde: Yle 19.5.2020