Suomen markkinoille myydään vuosittain noin 47 miljoonaa kiloa kirjolohta ja lohta. Tästä alle neljäsosa, 11 miljoonaa kiloa, on kotimaassa kasvatettua kirjolohta. Ympäristövaikutuksien minimointi on avainasia kestävän kotimaisen ruoantuotannon kehittämisessä. Viime vuosikymmeninä kalankasvatuksen ympäristövaikutuksia on onnistuttu vähentämään merkittävästi esimerkiksi ruokintamenetelmiä, kalamateriaalia ja rehuja kehittämällä.
Kalakilon kasvatus vaatii puolet vähemmän rehua kuin 80-luvulla
Aikavälillä 1980–2016 Suomen rannikkoalueilla olevien kirjolohikasvattamoiden rehukerroin on laskenut 47 %. Rehukerroin kuvaa tuotannon ekotehokkuutta ja se lasketaan käytetyn rehun ja kalojen toteutuneen lisäkasvun suhteena. Esimerkiksi arvo 1,1 tarkoittaa että yhden kalakilogramman kasvattamiseen tarvitaan 1,1 kg rehua. Vuonna 1981 rehukerroin oli 2,01, ja vuonna 2016 enää vain 1,06. Yhden kalakilogramman kasvattamiseen tarvitaan siis nykyään puolet vähemmän rehua kuin 1980-luvulla
”Rehukulut ovat noin 35–45 % kalankasvatuksen kuluista, ja rehukerroin on yksi tärkeä ravinnekuormituksen määräävä tekijä. Ympäristökestävyys on siis myös taloudellista kestävyyttä”, valaisee asiaa johtava tutkija Antti Kause Luonnonvarakeskuksesta.
Typpi- ja fosforikuormitus pienentynyt yli 65 prosenttia
Typpi ja fosfori ovat mikro- ja makrolevien tarvitsemia pääravinteita, ja niiden kohonneet pitoisuudet aiheuttavat veden rehevöitymistä. Kalankasvatuksessa ravinteiden käytön tehokkuutta kuvataan ominaiskuormituksella. Ominaiskuormitus tarkoittaa vesistöön päätyneen ravinteen määrää (kg) per tuotettu 1000 kg kalaa.
Suomen rannikkoalueella olevien kirjolohikasvattamoiden fosforin ominaiskuormitus on vähentynyt vuoden 1981 huipusta 76 % ja typen 70 %. Vuonna 1981 fosforin ominaiskuormitus oli 16,0 ja typen 125,6 (t/kg), ja vuonna 2016 arvot olivat 3,8 ja 37,8. Nykyään sama määrä ruokaa saadaan siis tuotettua merkittävästi vähemmillä resursseilla ja ympäristövaikutuksilla.
Kalankasvatuksen kokonaiskuormitus syntyy siitä kuinka paljon kalaa kasvatetaan ja kuinka paljon ravinteita per tuotettu kilo päätyy veteen (ominaiskuormitus). Rannikkoalueiden kokonaiskuormitus oli huipussaan 90-luvun alussa, josta fosforikuormitus on pudonnut 74%, ja typen 66%.
Ravinnekuormitus vähenee rehua ja ruokintaa kehittämällä
Kalankasvatuksen ravinnekuormitusta ovat vähentäneet esimerkiksi ruokintatekniikoiden ja rehun koostumuksen kehittyminen, kirjolohen rehunkäyttökyvyn parantuminen eläinjalostuksen seurauksena sekä mahdolliset muutokset ympäristössä. Työtä vähäisempien ympäristövaikutusten ja elinkeinon kannattavuuden eteen jatketaan edelleen.
”AquaIMPACT-hankkeessa arvioidaan näiden eri tekijöiden suhteellisia vaikutuksia tuotannon resurssitehon paranemisessa, sekä tutkitaan miten investoinnit kehitystyöhön tuottavat mitattavaa muutosta elinkeinon kannattavuudessa ja ympäristövaikutuksissa”, Antti Kause kertoo.
Lähde: Luonnonvarakeskus tiedote 17.7.2019