Sipoossa Löparön saaren rantaan tultaessa ei välttämättä heti huomaa, minkälaista toimintaa paikassa harjoitetaan. Hieno kallioiden reunustama poukama tarjoaa puitteet kolmen talon ryhmälle, joissa voisivat asua merimaisemiin vihkiytyneet entiset kaupunkilaiset. Osin näin onkin, mutta kun pihapiiriä tutkii tarkemmin, huomaa yhden talon yhteydessä pari valkoista kylmiötä ja rannassa siistin betonisen laiturin, jossa on kiinni valkoinen kalastusvene. Täällä siis kalastetaan ja valmistetaan paikallista kalaa.

Pihalla tuoksuu savu ja sitä tulee uunista, jota hoitaa ammattikalastaja Tanja Åkerfelt. Uunissa on lohta savustumassa kuten yleensä loppuviikosta. Tanja seuraa tarkasti puiden määrää pesässä ja oikeaa lämpötilaa uunissa, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen. Asiakkaat ovat tottuneet tietynlaiseen makuun ja rakenteeseen, ja tästä pidetään kiinni.

Tanja Åkerfelt toimi ennen kalastajaksi ja yrittäjäksi ryhtymistään 2007 keittiöammattilaisena, kokkina ja hän työskenteli niin ravintoloissa kuin suurtalouskeittiöissäkin. Hän tietää, mitä hyvä ruuan laatu tarkoittaa ja mitä sen eteen pitää tehdä. Hän kertoo, että tasainen laatu on tärkeä osa heidän yrityksensä toimintaa. Täällä ei juurikaan kysytä hintaa ja kun kalatuote on hyvä, asiakkaat tulevat aina uudestaan, Tanja huomauttaa. Heillä on laaja kanta-asiakkaiden joukko, mikä on työn mitoituksen kannalta tärkeä voimavara.

Pääkaupungin läheisyys vaikuttaa ostajien määrään ja varmasti myös halukkuuteen saada paikallista kalaa. Menekkiä olisi enemmänkin, mutta oman kalastuksen lisääminen mietityttää. Lähivesillä on nyt pyynnissä yksi PU-rysä ja toinen odottaa varsinaisen lohikauden käynnistymistä, ja kolmaskin on otettavissa käyttöön, jos sopiva pyydyspaikka löytyy. Kalastuksen tuntuva lisääminen vie myös aikaa ja viime vuosien kehnot saaliit eivät innosta epävarman toiminnan lisäämiseen, vaan parempi on keskittyä jalostukseen, kertoo Åkerfelt.

Savu nousee uunista ja kalastaja kurkistaa välillä, miltä valmistuvat kalat näyttävät. Perjantaisin heillä on säännöllisesti myyntivaunu Söderkullassa ja joskus tuotteita myydään myös Reko-piirissä. Uutena avauksena on yhteistyössä siskon kanssa ravintolatoiminta, mihin kalatuotteet tehdään omissa tiloissa. Aina ei itse kalastettu saalis riitä vastaamaan kysyntää, ja Tanja hankkii jalostettavaa myös muilta kalastajilta, aina Raumalta saakka.

Vakaa asiakaskunta, hyvä laatu ja säännöllinen suoramyynti ovat perustana kannattavalle toiminnalle, mutta ilman sitoutumista työhön ei synny jatkuvuutta. Mikään asia ei ole automaattista, huomauttaa yrittäjä. Koko ajan on mietittävä ja kehitettävä omaa toimintaa, ja yritettävä sopeutua ympäristön muutoksiin. Saalisilmoitukset on tehtävä, eikä auta, vaikka asia ei kiinnostaisikaan. Se on välttämätöntä ja sujuu rutiinilla, kun tähän ja moneen muuhunkin byrokratian hoitamiseen liittyvään asiaan suhtautuu vain osana tätä työtä. Maailma muuttuu, ja yrittäjän on muututtava sen mukana, summaa Åkerfelt.

Aivan kaikkeen muutokseen ei täälläkään suhtauduta positiivisesti. Kun Tanjan isä kalasti samoilla alueilla, ei hylkeistä tai merimetsoista ollut tietokaan. Nyt kun laiturilta katsoo merelle, näkyy valkoiseksi muuttunut saari, johon ovat merimetsot jälleen palanneet. Tämä ja hylkeiden jatkuva lisääntyminen ovat kalastajan mukaan vaikuttaneet selvästi saaliisiin.

Kysyttäessä mielipidettä, mitä tilanteelle pitäisi tehdä, Åkerfelt vastaa, että miten tuon nyt kauniisti sanoisi. Hän kuitenkin jatkaa, että luonnonvoimien kanssa kyllä oppii toimimaan, samoin kuin byrokratian, mutta asioille, joihin voisi vaikuttaa, ei tehdä mitään. Onneksi sentään on keskustelua virinnyt.

Tuulee niin paljon, ettei rysälle kannata lähteä. Taustalla näkyy lähin merimetsosaari.

Åkerfeltin perheessä työt jakaantuvat niin, että Tanjan vastuulla on kalojen jalostus ja myynti. Kalastuksessa on mies apuna ja hän on hiljaisina aikoina myös rakennusalan töissä. Tällainen työnjako on rannikollamme harvinaisempaa, ja Tanja onkin ainoa naispuolinen ammattikalastaja tällä seudulla.

Päätoimisena kalastajana eläminen on monipuolista yrittäjyyttä mikä näkyy hyvin myös täällä Suomenlahden rannalla. Mikään ei ole itsestään selvää, mutta positiivinen suhtautuminen oman työn mahdollisuuksiin kantaa pitkälle. Vaikka Tanja Åkerfeltilla on taustalla sukulaisilta periytynyttä kalastus- ja yrittäjätaustaa, on maailma nyt erilainen kuin edellisen sukupolven aikana, ja menestyvä toimintamalli on rakennettava itse.

Täällä mennään eteenpäin, kalastuskausi on alkamassa, kohta avautuu ravintola, johon odotetaan niin veneilijöitä kuin alueen kesäasukkaitakin syömään. Savu-uunissa valmistuu monta pellillistä kalaa, mikä on pian tyytyväisillä asiakkailla, ja seuraavaa viikkoa jo suunnitellaan. Kesää kohti siis.

Sininen ravintola sinisen meren äärellä. SSS Paviljongin ravintola (https://ssspaviljong.fi/) tarjoaa paikallista kalaa.