Alan asiantuntijat ovat tyrmistyneitä siitä, että päätöksenteko kala-asioissa siirtyy elinkeinoja edistävän virkamiehen kontolle.
Kala-asioista päättävät virkamiehet ja viranomaiset ovat tyrmistyneitä Kainuun ely-keskuksen päätöksestä lakkauttaa kalatalouspäällikön virka.
Kainuun kalatalouspäällikön toimialue on Suomen toiseksi suurin. Siihen kuuluvat Kainuu ja entinen Oulun lääni.
Viran nykyinen hoitaja Jukka Nyrönen jää eläkkeelle tammikuun lopussa. Sen jälkeen kala-asioista päättää Kainuun ely-keskuksessa maatalous- ja energia-asioita käsittelevä päällikkövirkamies.
”Kainuussa ratkaisuvalta siirtyy kalastusammattilaiselta päällikölle, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa vesistöjä kuormittavien elinkeinojen tukeminen”, sanoo Uudenmaan kalatalouspäällikkö Markku Marttinen.
Marttinen on myös Kalatalousjohtajat ry:n puheenjohtaja.
”Alueellisen kalatalousviranomaisen itsenäisen päätöksenteon lakkauttaminen säästösyin on lyhytnäköistä Kainuussa. Siellä ympäristöhallinto on painiskellut Talvivaaran päästöjen kanssa, joilla on vaikutusta kalakantoihin”, hän sanoo.
Marttinen epäilee myös, riittääkö energia-asioita käsittelevällä virkamiehellä rohkeutta avata voimayhtiöille aikoinaan myönnettyjä lupaehtoja, kun Oulujokeen haluttaisiin rakentaa vaelluskaloille kalateitä.
Yleisen kalatalousedun alistaminen muun ely-johdon alle on eduskunnan tahtotilan vastaista, sanovat kalatalousjohtajat kannanotossaan.
”Kalatalouspäällikkö on yhteisen omaisuutemme kalaston vartija. Tehtäviini on kuulunut muun muassa Pohjolan Voiman kalatalousvelvoitteen seuranta. Yhtiö joutuu joka vuosi istuttamaan Iijokeen 600 000 lohenpoikasta ja yli miljoona siianpoikasta”, Nyrönen kertoo.
”Erillinen kalatalouspäällikkö ei ole tätä päivää. Tehtävät on jaettu talon sisällä. Päätösvastuu on elinkeinoyksikön päälliköllä”, Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen sanoo.
Suomeen perustettiin 1860-luvulla kalatalouden keskushallinto. Vuonna 1983 aloittivat 11 läänikohtaista kalastuspiiriä.
Nykyisin alan tehtäviä hoidetaan 11 ely-keskuksessa.
Lähde: HS 21.1.2013