Maria Saarinen esitti (TS 5.12.), että hallien kevätmetsästystä tulisi aikaistaa maaliskuun puoliväliin, jotta pyynti olisi mahdollista myös jäillä.
Vastauksena tähän Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat Markus Ahola, Pekka Jounela ja Kaarina Kauhala totesivat (TS 11.12), ettei kevätpyynti kestä eettistä tarkastusta, sillä ”kevätjäiltä metsästetään ennen muuta lisääntymisikäisiä naaraita”. Tämä johtaisi uroskannan kasvuun ja kannan sukupuolijakauman epätasaisuuteen.
Pohjanlahdella ja Perämerellä hylkeitä on ennen pääasiassa pyydetty kevätjäillä ja pyyntimatka kesti useita viikkoja. Pyyntimiehet pitivät leiriä isossa pyyntiveneessään, joka oli vedetty ahtojään päälle. Reissusta palattiin jäiden sulattua. Yksittäiset venekunnat saattoivat saada satoja hylkeitä saaliiksi, silloin veneisiin lastattiin vain nahka ja rasva.
Saalismäärät vaihtelivat vuodesta toiseen ja norppien osuus saaliista oli suuri. Vuonna 1904 kaksi venekuntaa Raippaluodosta saalisti yhteensä 350 hyljettä. Kuusi vuotta myöhemmin saaliksi saatiin 500.
Vaasan saaristossa oli 1900-luvun vaihteessa noin 9 hylkeitä aktiivisesti pyytävää venekuntaa. Kun tähän lisää vielä Pohjanmaan rannikon muut venekunnat sekä Västerbottenin venekunnat, niin varovaisen arvion mukaan 1900-luvun alun Perämeren jäillä liikkui ainakin 40 eri metsästäjäjoukkoa, joista kukin saalisti keskimäärin 100 hyljettä.
Perämereltä pyydettiin tämän arvion mukaan noin 4 000 hyljettä vuodessa, joista ainakin puolet oli halleja. Tähän 1900-luvun pyyntiarvioon tulisi vielä lisätä Ahvenanmeren, Turunmaan saariston sekä Suomenlahden yhteenlasketut hyljesaaliit.
Ei liene mahdoton ajatus, että vuosisadan vaihteessa Suomen lähivesien saalismäärä kipusi 8 000 ja koko itämeren saalismäärä lähelle 10 000?
Turunmaan saariston hyljesaaliit olivat pääsääntöisesti paljon maltillisempia, sillä jääolosuhteet vaihtelivat suuresti ja Pohjanmaan kaltaista venekuntapyyntiä ei saaristossa esiintynyt.
Kuutit ja emät olivat myös talvipyynnin kohteina, kuutin liha oli maistuvaa ja nahkaa käytettiin tossujen ompelemiseen. Elinkeinollinen metsästys ei tehnyt suurtakaan lovea silloiseen hyljekantaan.
Selviä merkkejä kannan nopeasta pienentymisestä ilmenee vasta sotien jälkeen. Hylkeistä maksettava tapporaha rohkaisi jäänmurtajien miehistöjä tappamaan kaikki jäiden keskellä havaitsemansa hylkeet. Ryöstömetsästyksen ja ympäristömyrkkyjen yhteisvaikutuksesta hyljekanta romahti.
Historiallinen aineisto ei tue Aholan ja Jounelan huolta kevätmetsästyksen aikaistamisen vaaroista. Harmaahylkeiden kanta on vuosisatojen metsästyspaineesta huolimatta pysynyt elinvoimaisena.
Metsästyspaine on aiemmin kohdentunut nimenomaan naaraisiin ja poikasiin. Niin sanottujen ongelmayksilöiden ampuminen pyydysten lähettyviltä ratkaisee ongelman paikallisesti, mutta samalla metsästyksen luonne muuttuu ”tuholaistorjunnaksi”.
Avoveteen ammuttu hylje katoaa usein. Metsästäjillä on jäiltä ammuttaessa paremmat edellytykset saaliin talteenottoon. Lisäksi jäillä tapahtuva metsästys voi olla hyvin valikoivaa.
Vuotuinen jäätilanne vaihtelee suuresti, joten metsästyspaine on pieni.
Jäiden seassa liikkumiseen liittyy myös paljon perimätietoa, jota olisi arvokasta elvyttää, ja näin ollen hylkeiden pyynnin aikaistaminen olisi mainio keino ylläpitää saariston perinteitä vaarantamatta hyljekantoja.
Lähde: TS/ lukijoilta 17.12, Marcus Lepola, etnologi, tutkija, Åbo Akademi, Paraisten kaupungin museotoimi
