Kun tänään aamulla (15.2) avasin oven ja astuin ulos, minut ympäröi lähes täydellinen hiljaisuus. Hiljaisuus jota piti oikein kuunnella. Kohtapuoliin aamurauha on tipotiessään sillä linnut saapuvat ja alkavat konsertoimaan ollakseen vasta syyspuolella hiljaa. Ei sen puoleen, virkistävää on lintujen ääntely ja kun niistä osa osaa oikein laulaakin. Mieleen tuli listata omat suosikit linnut/äänet.
Mustarastas haikein sävelin on odotetuimpia. Itse lintuja ei tarvitse odottaa niitä on runsain mitoin talvehtinutkin näillä main.
Minun odotuslista äänimaailmaani satunnaisessa järjestyksessä: mustarastas, peippo, kalalokki, tiirat ml. räyskä, haarapääsky, tiltaltti, käki ja viimein kesällä kehrääjä jne.
Yksi inhokki on mitä lauluun tulee. Punavarpunen kun saapuu, alkaa se lähes taukoamattoman typerän hermoja rassaavan vislauksensa meidän rannassa. Jos joku lintu pystyy laulaen stressiäni kiihdyttämään, on se juuri punavarpunen. Keväällä kun on paljon tehtävää rannassakin, pyydysten laskukuntoon valmistelua yms., puoliltapäivin on valmis vääntämään tämän typeryksen niskat nurin jos kiinni sais.
Yksi luontoääni jota kaipaan, on heinäsirkan siritys. Niistä on tullut mykkiä. Hyppivät kyllä kesällä nurtsilla mutta mitään ei kuulu. Nykyisin kaikki negatiiviset muutokset luonnossa selitetään johtuvan ilmastonmuutoksesta ja siitä varmaan johtuu sirkkojenkin mykkyys.
Auton tuulilasi hiljaisena aamuna. En olisi millään hennonnut lähteä lehdenhakuun koska menetin tämän taideteoksen.
Suolapulssi joka joulukuussa saapui, on todisteellisesti jäämässä itämereen. Odottelin josko toinenkin olisi tullut perään, mutta vesi on vaan sehlannut tanskan salmissa eestaas.
Edellisen kerran kun tällainen suuri muutos tuli, oltiin 70-luvulla. Suuri muutos tuli myös kalojen käyttäytymiseen. Itämeri kuntoutui ja hapettunut ravinteikas vesi nosti tuotantokyvyn aivan eri luokkaan kuin se oli ollut.
Varsinkin silakka muutti käyttäytymistään radikaalisti. Selkämeren silakka alkoi vaeltaa Pohjois-Itämerelle, varsinkin sen pohjoisosiin syksyllä ja alkutalvella. Talvella oli tosi tyhjää Selkämerellä kunnes taas kevät- talvella alkoivat silakat uudelleen vaeltaa tänne kudulle.
Harmillista tässä on se että kalastukseen on kiintiöaluejako hyväksytty aivan kuin sillä olisi jotain yhteyttä todellisuuteen.
Monet vuodet on todettu selkämeren silakkakannan olevan vankka. Näinhän se onkin, mutta osa hyvistä saaliista on johtunut että silakkaa on myös vaeltanut selkämerelle kun vain täällä on ollut mahdollista koko itämeren alueella talvehtia syvänteissä koska täällä on, toisin kuin pääaltaalla, hyvä happipitoisuus. Paremman sapuskan puutteessa on valkokatkaa ollut talvimuonaksi.
Mutta jos nyt Itämeri kuntoutuu (muutos näkyy jo) ja herkkuplanktonia tulee mereistymisen ansiosta, silakka muuttaa käyttäytymistä ja kasvukin nopeutuu. Tämä tarkoittaa lyhykäisyydessään, että Selkämeren saaliit heikentyvät tai jopa romahtavat koska kala vaeltaa, toisin kuin nyt, pois Selkämereltä talveksi. Silakkaa kyllä on, mutta käytös muuttuu.
Tulevassa tilanteessa ettei selkämereltä tule entiseen malliin saalista, ei ole kyse ylikalastuksesta vaan on kyse luonnollisesta muutoksesta joita on kaiken lisäksi ollut usein aiemminkin.
Tosin ”tiede”maailmasta löytyy selittäjiä joiden ylikalastuspropaganda saa vahvistuksen, ja vaikka sillä ei ole todellisuuden kanssa mitään yhteistä, ei se näiden ”proffien” menoa haittaa. Kun on seurannut ”kalatalous”tieteen ylintä tasoa esimerkiksi silakan kalastuksen/silakanpoikastuotannon/lohen smoltin selviytymisen korrelaatioista Selkämerellä ei voi todeta muuta kuin että mielikuvitus toimii ja olisi paremmin hyödynnettävissä vaikka lastenkirjallisuudessa.
Aurinko laskee länteen.
