Suomen Ammattikalastajaliitto perustettiin marraskuussa 1980. Jo liiton alkuajoista ja edelleen on toiminnassa ollut mukana asianajaja Heikki Jalas Turusta. Hän on SAKL:n jäsenjärjestöihin kuuluvan Saaristomeren Ammattikalastajat ry:n sihteeri ja hoitaa työnään yleensä ja usein SAKL:n lukuun tai sen jäsenten intressissä erilaisia kalatalouden ympäristöasioita sekä kalastuksen juridiikkaan ja sen sääntelyyn tai järjestötoimintaan liittyviä asioita.
Varhain 60-luvulla työ ympäristöjuridiikan ja samalla ympäristötekniikankin alalla vaikuttivat osaltaan siihen, että hän luontevasti tempaantui mukaan jo Suomen Ammattikalastajaliiton toiminnan alkuvaiheissa. Toisaalta siihen vaikuttivat saaristolainen alkuperä ja parin polven ajan jatkunut työ saaristoasioiden ja -olojen hyväksi.
– Vuosikymmenet jatkunut laaja työ vesiviljelyn ympäristö- ja lupapolitiikassa oli oman työn kuvassa päässyt isoon osaan ja maakunnankin asiat alkoivat olla montaa kautta tuttuja, kun tuli tämä uusi (mutta myös haasteellisin), kysely ja kutsu sopivaan aikaan ja sopivaan ”takapirun” rooliin ilman vetovastuuta ulospäin, Jalas kertoo.
– Kalastaja Anto Tamminen Rymättylästä oli ensimmäinen, joka kertoi ammattikalastajaliiton perustamishankkeen vireilläolosta, ja kyseli mielenkiintoa tulla avuksi perustamisvaiheeseen. Samaa asiaa tiedottivat muun muassa Petri Juslin Kustavista ja Mikko Riittonen Rymättylästä.
Ajatuksena oli kalastajien edunvalvontayhdistyksen muodostaminen ja monipuolisen yhteistoiminnan kehittäminen.
– Silloin ei vielä tiedetty, millaiseksi kalastus kehittyy ja miten muun muassa ympäristöasiat siihenkin alkavat vaikuttaa. Vielä vähemmän saatoimme ennustaa, minkälainen tekijä – silloinen ”Euroopan hiili- ja teräsyhteisönä” puuhasteleva instituutio – tuli aikanaan Suomenkin ammattikalastuksen järjestelyn ja sääntelyn osalta EU-nimisenä olemaan – niin hyvässä kuin pahassa. Emme osanneet aavistaa, mitä olimmekaan perustamassa.
Sen sijaan perustamiseen liittyvä tahtotila ja tarve oli tuolloin kalastuselinkeinon osalta vallinneen tilanteen vuoksi vahva. Se oli aistittavissa hankkeen perustamista valmistelevassa kokouksessa Turussa Taimi II kokoustilassa, Puutarhakatu 21:ssä. Siellä lausuttiin liiton perustamishankkeen syntysanat.
– Kalan hintapolitiikka ja markkinointi olivat paljon esillä. Monien kalastukseen liittyvien asioiden ja olojen ei yksin koettu olevan rempallaan, vaan ne todella olivat rempallaan. Yhteydet alan hallintoon ja virkakuntaan olivat heikonlaiset, ja kalastajien hajanainen asema vaikeutti elinkeinon harjoittamista.
Kalastajien versio traktorimarssista
Kalastajat järjestivät erilaisia mielenilmauksia. Helsingin Sanomat kirjoitti 1980-luvun alkupuolella useista niistä:
”Silakan troolikalastajat jäivät keskiviikkona kotisatamiin. Hangosta tiistai-iltana alkanut kalastusseisokki levisi päivän mittaan kaikkiin rannikkokaupunkeihin. kalastajat vakuuttivat, että kyseessä ei ole kalastuslakko, vaan vain päivän kestävä boikotti. Boikotin syynä on yleinen tyytymättömyys silakasta maksettavaan hintaan ja kalastusasioiden hoitoon ylipäänsäkin.” – Helsingin Sanomat 3.12.1981
”Ammattikalastajat vaativat valtiolta hintatuen täysimääräistä maksamista sekä reaaliansioidensa turvaamista. Suomen ammattikalastajaliitto pyrki keskiviikkona vauhdittamaan asian käsittelyä, kun kaksisataa kalastajaa saapui eri puolilta maata Helsinkiin ja jätti lähetystönä asiaa koskevan kirjelmän hallitukselle.” – Helsingin Sanomat, 12.3.1983
”Hintasopu syntyi – Silakan kalastus alkaa taas
Viikon pysähdyksissä ollut silakan kalastus alkaa todennäköisesti heti pääsiäisen jälkeen, koska Suomen ammattikalastajaliitto ja Suomen kalakauppiasliitto ovat päässeet hintakiistassa ratkaisuun.” – Helsingin Sanomat 31.3.1983
Tapauksista Jalaksen mieleen on erityisesti jäänyt, kun paikalliset ja kauempaakin tulleet kalastajat täyttivät Helsingissä Kolera-altaan aluksillaan – näin ”traktorimarssista parannetun version” kehittäen.
– Eihän tuo ”vesimuodostuma” kovin suuri ole täytettäväksi ja taisi aluksia ulkopuolellakin riittää. Näin vauhditettiin annettua julkilausumaa ja median informointia kalastajien asiasta.
Kolera-altaan täyttämiseen suhtauduttiin Jalaksen muistikuvien mukaan yllättävänkin suopeasti.
– Ehkä silloin ajateltiin, että kun joku sinne vapaaehtoisesti ahtautuu, hänellä on myös asiaa. Ei siihen kovin jyrkästi reagoitu. Tosin mietin, että olemmekohan nyt liian radikaaleja, mutta ei siitä sen suurempaa melua noussut. Poliisikaan ei kehottanut poistumaan, seuraili vain tilannetta. Se oli kuitenkin lyhytaikainen juttu, eikä siinä päivää kauempaa mennyt.
Turskaa ja mansikkapuun hedelmiä
Itämeren erään suolapulssin tuloksena saatiin tänne runsaasti hapekasta ja suolaista vettä ja sen myötä paljon turskaa. Jonkun aloitteesta sana tästä kulki turskaa yli kaiken ihannoiville portugalilaisille (siellä marketit ovat täynnä rullakkoihin lastattua kuivattua turskaa). Niinpä sieltä suomalaisen välittäjäyrityksen houkuttelemana tuli useampikin ostetun turskan keruuseen tarkoitettua alusta. Kalastajille jaettiin organisoidusti sopivia turskaverkkoja.
Kalastus ja keräily sujuivat alkuun hyvin (Turussa tehtiin jokin sopimuskin). Vaikeudet kuitenkin alkoivat ainakin yhden keruualuksen talouden pettäessä. Tämä turskalaiva oli Paraisten Lillmälön satamassa ja tehtäväkseni tuli suorituttaa varotoimia – tai ainakin neuvotella menettelytavoista – ettei yhtäkkiä karkaamista tapahtuisi. Kävin laivalla kertomassa tämän ukaasin ja neuvottelemassa asiasta sekä kustannussyistä sain heidät vakuuttuneeksi siitä, että heitä valvotaan ja taisinkin saada nimismiehen suosiollisella avulla kierrätettyä muutoin partiomatkalla olleen poliisiauton myös satamassa pikku pelotteeksi.
Kysymyksessä oli suhteellisen pieni, ehkä noin 50 metrin alus, joka ei miltään osin, ei edes messin osalta, ollut kovinkaan siisteydellä pilattu. Ei sillä, ettenkö olisi tottunut monenlaisin laivoihin. Neuvottelut jatkuivat ja portugalilaiset ottivat useita puhelinyhteyksiä ja lopulta päästiin johonkin maksusuunnitelma-aikatauluun, jota he sitoutuivat noudattamaan ja olemaan liikahtamatta satamasta.
Sanoinkin, että sitä on paras noudattaa, koska muutoin seuraa takavarikko ja silloin – ellei varsinkaan maksua löydy – alus voi jäädä pitkäksikin aikaa Suomeen. Kysyinkin, miten se oli talvivarustettu, pysyykö lämpimänä. Ilmapiiri oli aluksi tiukan oloinen, mutta kun yksimielisyyteen oli päästy ja lupaukset annettu, he halusivat kestitä kolkon oloista vierastaan. Pöytään tuotiin pullo, joka yhden työtehtäväni vuoksi Portugalissa oli tullut ennestään nähdyksi (ei suinkaan liiemmälti nautituksi).
Uudet, ankean kohtalon uhkaamat ja varmasti koti-ikävääkin jo potevat ystävät ”sulivat” täydellisesti, kun kerroin heille tunnistavani pullon ja lausahdin aineen nimenkin ”Aguardente de Medronho”, eli kuten suomalaiset ystäväni Portugalissa käänsivät, ”mansikkapuun pontikkaa”. (Olen nähnyt tämän puun luonnossakin ja sen hedelmiä, mutta en silti ymmärrä, miksi niitä kutsutaan mansikoiksi.)
Kaverit varmaan tuumivat, että ei tuo kaveri voi täysin paha olla, kun tämä heidän lähes kansallisjuomansa tunsi. Onneksi en maininnut, mitä mieltä olen sanotun juoman mausta ja onneksi sain obligatorisen lasin vielä iloisella ilmeellä juotua, niin saivat sitten tiemme erkaantua. Laiva todella pysyi heidän lupauksensa mukaan satamassa. Maksuista en muista, kuinka kävi, mutta oletukseni oli, että juuri tämä laiva paloi ja ilmeisesti vakuutuskorvauksesta saatiin saatavat maksuun ja kalastajat kai saivat pitää heille jaetut turskaverkot seuraavaa suolapulssia varten. Hyvä ilmeisesti näin, koska maksu olisi muutoin voinut olla kiven takana ja kuten erityisesti kalastaja tietää, turska on yksi nopeimmin mädäntyvistä kaloista, joten kovin pitkään sitä ei mansikkapuun pontikallakaan enää olisi saanut alas.
Nord Stream
Vuosien saatossa SAKL:sta kasvoi toimija, joka on ollut mukana lähes kaikissa mahdollisissa positioissa käytännössä ammattikalastukseen liittyvässä, lainsäädännöstä ja kalastuspolitiikasta käytännön toteutustoimiin. SAKL:a kuullaan usein edunvalvontayhteisön roolissa kun jokin asia, toimenpide tai hanke liittyy kalastukseen, elinkeinokalatalouteen ja vesiympäristöön, tai muutoin koskee sellaisena kalastusta.
Sen vuoksi liitto on osallistunut niin pieniin ja paikallisiin kuin suuriin ja kansainvälisiinkin vesitaloushankkeisiin, ja niihin on jouduttu ottamaan kantaa välillä jyrkästikin. Suurimpia näistä ovat olleet kaasuputkiparit Nord Stream 1 ja 2, sekä niiden pikkuveli Baltic Connector, ja edelleen jotkut isommat merituulivoimahankkeet ja lukuisat isommat ja pienemmät energia- ja tietoliikennekaapelit, joista kaikilla on omat tyypilliset haittansa annettavana kalastukselle, joskus yllättävässäkin muodossa.
– Hankkeiden toteuttajissa on nähtävissä asenne-eroja – samoin niitä on nähtävissä päättävissä viranomaisissa. Usein iso toimija on hyvä neuvottelukumppani, jolla on varaa todeta kalastuksesta lähtökohtaisesti, että ”te olitte täällä ensin”: Nord Stream I:n erään pääsuunnittelijan Romke Bikerin lähes ”mielilause”; asui muutoin kotimaassaan entisessä troolarissa.
Usein näistä lähtökohdista saadaan osapuolien kesken aikaan toista kunnioittava ilmapiiri, joka jatkuu läpi usein vuosia kestävän hankkeen ja on suurena apuna ongelmia ratkaistaessa
– Tätäkin suhtautumista on ollut ilo kokea monissa kansainvälisissä hankkeissa. Merellistä kohtaamista ja ymmärrystä on löytynyt myös vaikkapa merellisen ja saaristoelämän sisäistäneiden maakuntien välillä. Tätä synergiaa koettiin välillä tiukoissakin ÅL-link -kaapelin neuvotteluissa. Osapuolilla oli riittävästi yhteistä taustaa. Tiukkakin hanke on ollut tuolloin miellyttävä neuvoteltava, kun asioihin voidaan suhtautua realistisesti ja niihin liittyvät henkilöt on opittu riittävästi tuntemaan. Tällaisista henkilöistä SAKL:in neuvottelujen yhteydessä saisi pitkänkin listan. Sen sijaan on ihailtava monien neuvotteluissa mukana olleiden kalastajien tietotaitoa ja luontevaa otetta monissa tiukoissakin neuvotteluissa, sekä heidän myös vastapuolelta saamaansa vakaata arvostusta. Se on monissa tapauksissa ja tiukoissa tilanteissa ollut hyvin hyödyllistä. Samalla se on ollut monissa tilanteissa korvaamaton apu haastateltavalle.
Joskus tällaisen neuvotteluiden ja ratkaisukeskeisyyden eron huomaa vastapuolen keskeisen neuvottelijan vaihtuessa ratkaisukeskeiseksi persoonaksi. Tällainen murros saatiin Jalaksen mukaan Maarianhaminassa Nord Stream I:n neuvottelujen puolivälissä, kun sittemmin vielä Nord Stream II:ssakin jatkanut Jörn Dücker astui kuvaan.
– Asioita saatiin kelvollisella tavalla ja luontevasti järjestykseen puolta enemmän kuin aikaisemmin. Hänen tapansa oli nähdä osapuolille sopiva lopputulos lähes ennakkoon; joskus todella ennakkoon, ohittaen osan puolesta turhat tinkikierrokset.
Monitoimikorvetti
Liiton kehitys ei ole tapahtunut hetkessä. Nykyisen asemansa saavuttaminen on vaatinut liitolta ja siinä toimivilta useilta henkilöiltä ja myös jäseniltä vuosikymmenten periksiantamattoman työn.
– Kun aloitettiin, liikkeelle lähdettiin nollapisteestä. Luotiin yhteyksiä ja kerrottiin liitosta eteenpäin. Silloin oli intoa, mutta ei työkaluja. Alkuun liitto oli aika outo ilmiö, vaikka ei edunvalvonta sinällään mitään outoa ole. Nykyään liitto on aivan toisenlainen työkalu tavoitteiden saavuttamiseksi. Verkostoituminen on syntynyt vähitellen. Meriupseeri vertaisi näitä vaihe-eroja ”manuaalisesti” tähtäilevää ”rohkeaa” torpedovenettä nykyaikaiseen huipputekniseen monitoimikorvettiin, jolta eivät oudotkaan tilanteet vie keinoja käsistä.
Jalaksella on ollut tilaisuus seurata, kuinka SAKL on noussut alallaan suvereeniksi vaikuttavaksi ja tunnetuksi järjestöksi.
– Verkostoa täytyy pitää yllä, ja järjestön reagointikykyä. Se, että päästään osallistumaan esimerkiksi päätöksentekoon, ei ole yksin tärkeää – pitää olla ja yhdistyksellä on ollut myös kykyä vaikuttaa siihen. Aina tarvitaan siis kykeneviä ihmisiä. SAKL on kehittynyt ja kasvanut tekijöidensä mukana ja ottanut hyvin asemansa. Se on tarpeellinen ja jatkuvasti kehittyvä, ja siksi se on hyvät johtajansa ansainnut.
