Mökkiläisiä on hiertänyt erityisesti lupa kalojen talvisäilytykseen Iso-Lampoorin niemen edustalla hyvin lähellä asutusta.

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt kaikki Luvian kalankasvattamon toimintalupaa koskevat valitukset. Offshore Fish Finland Oy sai viime vuoden kesällä Etelä-Suomen aluehallintovirastolta määräaikaisen luvan kalojen kasvattamiseen verkkoaltaissa Eurajoen merialueella Luvian edustalla.

Lupa sallii myös kalojen talvisäilytyksen Iso-Lampoorin niemen edustalla varsin lähellä asutusta, mikä on herättänyt kiivasta vastustusta alueen mökkiläisten ja asukkaiden keskuudessa. Valittajat pelkäävät erityisesti Iso-Lampoorissa sijaitsevan talvisäilytyspaikan pilaavan lähistön vesialueita.

Lupa kolmasosalle aiotusta

Hallinto-oikeuden mukaan aluehallintoviraston päätöstä ei ole kuitenkaan syytä muuttaa miltään osin. Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Offshore Fish Finland haki alun perin lupaa kahdelle tuhannelle tonnille kalaa. Saatu lupa on kuitenkin huomattavasti pienemmälle määrälle. Lupa koskee lisäkasvatusta – kasvattamossa kasvava kala saa siis kasvaa 600 000 kilon verran.

Lähde: Yle 27.11.2019