EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Luxemburgissa maanantaina ja tiistaina 14.-15. lokakuuta maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän johdolla. Ministerit keskustelevat erityisesti Itämeren kalastuskiintiöistä.
Neuvostossa pyritään poliittiseen yhteisymmärrykseen Itämeren kalastuskiintiöistä vuodeksi 2020. Kiintiöpäätöksessä tulee saavuttaa yhteisen kalastuspolitiikan keskeiset tavoitteet, joilla varmistetaan kalakantojen kestävä hyödyntäminen. Tilanne on haastava. Erityisesti turskakannat ovat monista tekijöistä johtuen heikossa kunnossa, mistä johtuen tiettyjä kalastuskiintiöitä täytyy pienentää erittäin tuntuvasti. Tämä puolestaan aiheuttaa suuria sosioekonomisia ongelmia kalastajille.
Suomi rakentaa komission antaman asetusehdotuksen pohjalta ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää ratkaisua yhdessä jäsenvaltioiden ja komission kanssa. ”Tavoitteenamme on kestävä, tasapainoinen ja tieteelliseen neuvoon perustuva ratkaisu, joka turvaisi parhaiten sekä kalakantojen että kalatalouselinkeinojen tulevaisuuden”, toteaa ministeri Jari Leppä.
Lähde: MMM tiedote 11.10.2019