Maa- ja metsätalousministeriö on valmistellut kriisiavustuksen, jota voitaisiin myöntää kalatalousalan yrityksille koronaepidemian aiheuttamien taloudellisten vaikutusten helpottamiseksi. Tuen myöntäminen mahdollistettaisiin valtioneuvoston asetuksella, jonka luonnoksesta järjestetään lausuntokierros 27.−29.4.2020.

Valtion vuoden 2020 toisessa lisätalousarviossa esitetään 10 miljoonan euron lisäystä elinkeinokalatalouden kehittämiseen, jotta kalatalousalan yritysten toimintaedellytykset voidaan turvata koronaepidemian aikana. Määrärahaesityksen hyväksynnän lisäksi rahan käyttämisestä täytyy säätää valtioneuvoston asetuksella, jonka luonnoksesta ministeriö järjestää nyt lausuntokierroksen.

Asetus mahdollistaisi kriisiavustuksen maksamisen yrityksille, joiden taloudellinen tilanne on heikentynyt koronaepidemian vuoksi. Avustusta myöntäisivät ELY-keskukset ja sitä voisi käyttää esimerkiksi palkka- ja vuokrakuluihin sekä muihin yritystoiminnan jatkumisen kannalta välttämättömiin menoihin.

Asian kiireellisyyden vuoksi lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 29.4.2020 klo 12 mennessä vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Esitys on tarkoitus käsitellä valtioneuvostossa toukokuun ensimmäisellä viikolla.

Linkit:
Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kalatalouden yritysten väliaikaisesta tuesta

Lähde: MMM tiedote 27.4.2020