Laivaston käyneenä tietää että ”ankkurit ylös” on juhlallinen tilanne. Aivan juhlaan ei kuluvan kesän kalastuksessa ylletty. Lohenrysäkalastuksen saalis vaatimaton ja työtä teetti riitaiset kalakelit kaksin verroin. Nyt on ylösvedon aika ja se sentään on saatu tehdä hyvissä keleissä. Mitä nyt on lämpöä ollut hieman liiaksi, mutta onneksi lämpö on totuttelukysymys.

1web2
Yhden avomerirysän ankkurit on melkoinen kasa rautaa. Ei muuten liiku nisusia natustellen keväällä mereen ja kesällä maihin.

Meduusaa

Todella aikaisin ilmestyi meduusaa verkkoihin. Eipä löytynyt muistiinpanoista näin aikaista ilmestymistä kuin nyt 16.7 ja heti ämpärikaupalla. Aiemmin on joskus heinäkuussa jokusen nähnyt aivan loppukuusta. Mikäli invaasio oikein tuimaksi yltyy, lopettaa se silakkaverkkopyynnin ja se on iso haitta. Vuosi 2013 oli siitä erikoinen ettei meduusaa ollut ollenkaan koko kaudessa kun taas edelliset pari vuotta sitä oli runsaasti.

Lohen tulo on niukkaa, mutta onneksi vielä on silakkaa ollut ja aivan joka yö ei hallit ole verkkoja löytäneet.

Heikki Säppi-1