Aamu
Upea aamu heinäkuun. Silakkaverkoille lähtö ennen auringon nousua.
Silakkaverkot Ulkolaskun kallion kupeessa. Mitenkä paljon tänään saalis on, onko sopivasti vaiko liian kanssa.
Olosuhteet ovat kohdillaan. Silakoita on tilattu ja moni asiakas odottaa torilta saavansa tuoreita silakoita.
Tyhjää, sitten hylkeen maistelema silakka. Pettymyksen arpia lisää kesken ihanan kalastajan aamun. Taas ovat hallit verkot syöneet tyhjäksi ja päivystäneet niin ettei silakat edes tule verkon lähelle.
Lokit seurana mieli apeana kohti rantaa.
Aamun saalis. Tälläkö kalastaja elättää itsensä ja perheensä sekä maksaa kulut. Entä mitä vastataan silakoita haluaville kalanystäville. Minä ja halli kuulumme merelle. Tasapaino täytyisi olla ja molempien pärjätä. Kestävää kalataloutta ei ole se että hylkeet omivat kaiken.
Pelkillä auringon nousuilla ei elämää klaarata. Kesän kalastus on ollut rankkaa. Kesäkuulle osui peräti kolme kovaa keliä joissa puuskat ylittivät myrskyn määritelmän.
Rysäpyydyksille aiheutui vahinkoja ja niiden kalastuskunnossa pitäminen oli vaikeaa ja paljon ylimääräistä työtä aiheuttavaa. Onneksi lohta ja taimenta kuitenkin saatiin saaliksi hyvänpuoleisesti. Muut kalansaaliit, silakat ja siiat olivat heikkoja.
Jotain kuitenkin onnistui kalastuksessa erinomaisesti. Kakkukahvit ja konjakit nautittiin 19.7. Syy jää liikesalaisuuden harson taakse, mutta kertoo kalastajalla olevan niitä parempikin päiviä ja syytä juhlahetkeen.
HjS
Suruviesti 9.7.2018
Pitkäaikainen ystävä kesy naurulokki josta olen plokissani jo aiemmin kertonutkin on poissa. Viimeinen havainto oli 9.7 jolloin lokki kävi siipi maassa tervehtimässä. Apeana ja poissaolevan tuntuisena nautti viimeisen ateriansa lohen perkeitä. Minun oli vahdittava etteivät toiset loki olisi vieneet viimeistä ateriaa, siksi verkkaista oli lokin syöminen. Mainitun hetken jälkeen en lokkia ole nähnyt joten hyvää matkaa minne lie.