Presidentti Niinistö tutustuu ammattikalastukseen Naantalissa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on Suomen Ammattikalastajaliiton vieraana tiistaina 6.8.2013. Presidentti käy kokemassa rysän Naantalin vesillä paikallisten kalastajien kanssa. Toiveena on saada saaliiksi kuhaa. Retki päättyy Merimaskun kalasatamaan. Vierailun aikana keskustellaan kotimaisesta lähikalasta ja kalastuselinkeinon tilanteesta.

Suomalaiset ammattikalastajat ovat suomalaisen kuluttajan palveluksessa. He tuovat päivittäin terveellistä ja maukasta luonnonkalaa niin ravintoloiden kuin kotienkin ruokapöytiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisista 93 prosenttia syö kalaa ja 81 prosenttia haluaisi syödä nykyistä enemmän kotimaista kalaa.

Kotimaisen luonnonkalan saaminen suomalaisiin pöytiin ei ole enää itsestäänselvyys. Luonnonkalan saatavuus on heikentynyt monesta syystä.

Ammattikalastajien määrä on vähentynyt Suomessa 1990- ja 2000-luvuilla ja päätoimisia ammattikalastajia on tällä hetkellä noin 800. Heistä noin 500 työskentelee merellä. Ammattikunnan keski-ikä on noussut, ja se on nyt noin 51 vuotta.

Kotimaisen luonnonkalan asema kaupan toimitusketjussa on vaikea. Kova kilpailu tuontikalan kanssa ja erilaiset ostorajoitukset johtavat siihen, että kaikkea saatavissa oleva kotimaista luonnonkalaa ei saada kuluttajien ulottuville. Haittaeläinten lisääntyminen on myös heikentänyt merkittävästi kalastuksen toimintaedellytyksiä.

Elinvoimainen ammattikalastus antaa suomalaisille mahdollisuuden nauttia kotimaisesta luonnonkalasta myös tulevaisuudessa. Kalaa on runsaasti vesissämme, ja terveellisen ravinnon arvo tunnustetaan laajasti. Tuore kotimainen lähikala kuuluu erottamattomasti suomalaiseen ruokapöytään.

Lisätietoja:    Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry, puheenjohtaja Olavi Sahlstén, puh. 0400-227 448, ja toimitusjohtaja Kim Jordas, puh. 0400-720 690

                     Pro Kala ry, toiminnanjohtaja Katriina Partanen, puh. 0400-827 277

 

www.sakl.fi , Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Kaikki Tiedotteet