Ensimmäinen vientilupa suomalaisille kalatuotteille Kiinaan

Kiina on maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion ja Ruokaviraston vienninedistämismatkan yhteydessä myöntänyt ensimmäistä kertaa vientiluvan suomalaisille kalatuotteille. Kiinan viranomaisten myöntämä vientihyväksyntä on laitoskohtainen ja koskee toistaiseksi yhtä suomalaista kalatuotteiden valmistajaa.

Lupa vientiin tuli nimenomaan suomalaiselle kalalle, norjalaista lohta ei Suomen kautta voi viedä Kiinaan. Lupa koskee nimettyjä kalalajeja ja -tuotteita, muun muassa pakastettua, suolattua ja savustettua suomalaista lohta, kirjolohta, siikaa ja särkeä.

 - Sinisen biotalouden edistäminen on yksi hallituksen kärkihankkeista. Kalatuotteiden markkinan avautuminen Kiinassa avaa valtavia mahdollisuuksia koko suomalaiselle kalataloudelle. Puhtaat vesistömme tuottavat sellaisia kalatalouden tuotteita, joilla on maailmalla yhä kasvavaa kysyntää, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Vientilupien avaamista on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriön ja Ruokaviraston (vuoden 2019 alkuun asti Elintarviketurvallisuusvirasto Evira) vientitiimin yhteistyöllä. Kiinan viranomaisille on toimitettu laajat selvitykset liittyen kalatuotteiden valmistukseen Suomessa, ja viranomaiset ovat käyneet Suomessa tarkastusmatkalla.

Lähde: MMM tiedote 9.1.2019

Kaikki Sähkeet