Hyljeongelma ratkaistava pian

Elinkeinon tueksi kehitetään uusia pyyntimenetelmiä yhdessä tutkijoiden kanssa, mutta toimia tarvitaan myös viranomaisilta ja vapaa-ajan kalastajilta.

KULUTTAJAT kysyvät, miksi kotimaista rannikolta pyydettyä kalaa on nykyisin niin vähän tarjolla. Ja miksi se on niin kallista?

Luonnonkalalle olisi kysyntää – siitä on suorastaan pula. Mutta miten tarjontaa voi lisätä, kun saaliit pienenevät koko ajan ja pyydettävää kalaa on yhä vaikeampi löytää.

Kalastajat ovat olleet viime vuosina suurissa vaikeuksissa. Varsinkin kuhan, ahvenen, siian, mateen ja lohen saaliit ovat heikentyneet jo usean vuoden ajan. Avomeren hyvät silakkasaaliit lohduttavat vain hieman.

Suomessa valitettavan pieni osa silakkasaaliista käytetään ihmisravinnoksi. Moni ammattikalastaja on lopettanut. Tunnelmat rannikolla – pääosa Suomen ammattikalastajista kalastaa merellä – ovat apeat.

YKSI syy ahdinkoon on rannikko­vesissämme parin viime vuosikymmenen aikana nopeasti yleistynyt harmaahylje. Hylkeet hakevat ravintoa kalanpyydyksistä ja vaurioittavat sekä pyydyksiä että saalista. Verkko- ja rysäsaaliista hylkeet syövät tai raatelevat huomattavan osan.

Ongelma ei koske vain Suomen vaan koko Itämeren rannikkoa. Pyyntialueita joudutaan hylkeiden vuoksi siirtämään, mutta uusia ­alueita on rannikolla rajoitetusti.

Hyljeongelma on ratkaistava ­pian. On kehitettävä ja otettava käyttöön kalastusmenetelmiä, joissa hylkeiden aiheuttamat vahingot voidaan minimoida.

Hylkeet on saatava pidettyä etäällä pyydyksistä, ja saaliin turvaamiseksi tarvitaan myös alueita, joilla ei ole hylkeitä. Hyljekannan koon säätelystäkin on syytä keskustella.

Myös nopeasti runsastunut merimetso on merkittävä haitta kalastukselle. Merimetsojen määrää on voitava rajoittaa tärkeimpien kutu- ja kalastusalueiden lähellä. Tämä ei ole ristiriidassa ympäristön tai luonnonvarojen suojelun kanssa.

RANNIKKOVESILLÄMME veden tila on yhä paikoin huono, ja osaltaan se heikentää kalakantoja. Esimerkiksi siika lisääntyy huonosti monilla alueilla, ja kampela on vaikeuksissa eteläisellä Saaristomerellä.

Viime vuosien viileät kesät ovat vaikuttaneet muun muassa kuhan runsauteen. Mitä kylmempää on, sitä pienemmäksi kuhanpoikaset jäävät ja sitä huonommin ne selviytyvät ensimmäisestä talvestaan.

Epävarmassa taloudellisessa tilanteessa kalastajilla ei ole ollut ­mahdollisuutta investoida toimintansa kehittämiseen. Kehittyneet toiminta­tavat ja pyyntivälineet ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta ala selviää.

Rannikkokalastus elää murrosvaihetta, jollaisen ovat aiemmin läpikäyneet Suomessa muutkin ­luonnonvara-alat. Sektori tarvitsee muutoksessa tukea.

KALASTAJILTA nykytilanteesta sel­viäminen vaatii uutta osaamista ja investointeja. Tutkijat ja kalastajat kehittävät parhaillaan yhteisessä tutkimusohjelmassa tapoja, joilla uutta tekniikkaa hyödynnetään kalastuksen apuna.

Monet nyt ihmisen tekemistä raskaista töistä voitaisiin automatisoida. Pyyntivälineissä ja saaliin käsittelyssä on mahdollisuuksia ­auto­matisointiin. Pyynnistä tulee siten tehokkaampaa ja kannattavampaa.

Uuden tekniikan avulla pyyntikautta voidaan myös pidentää. Samalla edistetään toimitusvarmuutta ja parannetaan saaliin laatua. Kalakaupalle ja kalanjalostukselle tämä olisi ensiarvoisen tärkeää.

Tulevaisuudessa rannikolla tarvitaan entistä monipuolisempia pyyntialuksia, joilla voidaan käyttää tilanteen mukaan hyvinkin erilaisia pyyntivälineitä. Jossain vaiheessa pyyntiin voidaan käyttää miehittämättömiä tekoälyä hyödyntäviä pyyntialustoja.

KALAVESIEN ja kalakantojen hyvä tila on rannikkokalastuksen elinehto. Kutualueiden kunnostamisella ja kalastuksen pelisääntöjen kehittämisellä tilannetta voidaan parantaa.

Yhteiset toimet vapaa-ajan kalastajien kanssa ovat välttämättömiä, koska suurimman osan monen tärkeän lajin saaliista pyytävät vapaa-ajan kalastajat. Rannikko­kalastukselle on turvattava riittävät vesi­alueet tehokkaan merialue­suunnittelun avulla.

Suomalaiset haluavat syödä kotimaista luonnonkalaa, ja se on erittäin arvostettua ruokaa.

Alalla tarvittavien muutosten toteuttamisen pitää olla tutkimuksen, kalastajien ja hallinnon yhteinen päämäärä, vaikka se vaatii suuria uudistuksia.

Petri Suuronen

Kirjoittaja on Sininen biotalous -tutkimusohjelman ohjelmapäällikkö Luonnonvarakeskuksessa.

Lähde: HS vieraskynä 18.7.2018

Kaikki Sähkeet