"Onnettomuus ei ole vain henkilökohtainen asia. Ota vastuu läheisistäsi ja vahvista työsi turvallisuutta. Osoita läheisillesi, että välität heistä." (Turku 9.12.2005)

Tutkija Risto Revon kertoma oli karua. Onnettomuustutkintakeskus on aloittanut 10 onnettomuuden tutkinnan. Näissä kolmessa on menetetty ihmishenkiä (yhteensä seitsemän uhria), neljässä pelastuminen on ollut hiuskarvan varassa. Kuusi alusta on tuhoutunut, joista kaksi on myöhemmin nostettu. (Reposaari 11.3.2005)

"Tutkinnan aikana on saatu monilta asiantuntijoilta mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, että kalastusalusten rakenteissa ja varusteissa on monia mahdollisuuksia kehittää kalastusta turvallisempaan suuntaan. Kaikkien osapuolten näkemyksen mukaan kehitystä ovat jarruttaneet rahoitusongelmat. Kalastuselinkeino on joutunut Suomen Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen aiempaa kovempien vaatimusten ja kiristyneen kilpailun puristuksiin. Yksittäisten kalastajien taloudelliset mahdollisuudet kehityskokeiluihin ovat pienet. Kehitystyöhön tarvitaan ulkopuolista rahoitusta. Tutkijat suosittelevat, että maa- ja metsätalousministeriö sekä alueelliset TE-keskukset rahoittaessaan kalastuksen turvallisuutta edistäviä hankkeita kohdistaisivat tukea yhden hengen miehityksellä kalastavien alusten turvallisuutta edistäviin hankkeisiin."

Lue lisää >>