Taitekohta

Vuodenvaihde on taitekohta, jolloin voi käydä menneen vuoden kokemukset läpi ja suunnitella raameja tulevan vuoden toimintasrategiaksi. Kalastus on yksi vaikeimmin ennakoitavista elinkeinoista. Luonnonolosuhteet ja erityisesti sääolot aiheuttavat monia epävarmuustekijöitä toiminnan tulevaisuuden suunnitteluun. Ns. suomukalojen rysäpyynti hylkeenkestävillä rysillä sekä silakan verkkokalastus ovat omassa kalastustoiminnassani selkärankana. Valituilla teillä on tarkoitus pysytellä myös tulevina vuosina. Tärkeimmät kohdelajit ovat […]

Joulun kala

Kivinilkan poikasia joulun lapsosia. Suomen ainut poikaset synnyttävä kala. Kivinilkka hankkiutuu tiineeksi loppukesällä ja kantaa reilut kolme kuukautta. Erikoista on, että pikku poikaset syntyvät vuoden synkimpään aikaan kylmään veteen myrskyjen velloessa. Eikö olisi helpompaa aloittaa vaellus kevään tai kesän helliessä pitkin päivin ja haalein veden lämmöin. Äitinilkkoja on ollut poikkeuksellisen runsaasti loppusyksyn silakkasaaliin mukana. Odotettavissa […]

Pimeä vuodenaika

Vuoden 2020 Itämeren kalastuskiintiöt on taas EU:ssa päätetty. Luulisi, että kiintiöpolitiikan tavoite olisi perustua faktoihin ja pyrkiä kalakannan hyvään tuottoon sekä kestävään kalatalouteen.  Siis luulisi! Kaksikymmentäviisi vuotta takaisin alettiin selittää, että kalastusta rajoittamalla lohikanta lähtee kasvuun ja myös ammattikalastukselle tulee lisää kalastettavaa kun kalaa on enemmän säätelyn ansiosta. Kuluvana vuonna suomen puheenjohtajakaudella saavutettiin pohjanoteeraus. Itämeren vuodelle […]

Syysarman

Viime vuoden lokakuulla kuvattu jakso ”Ammattikalastaja” TV-sarjaan ”Pohjantähden alla” tuli maanantaina 30.09. Arman Alizad heittäytyi kuvauksissa ammattikalastajan rooliin aivan aidosti ja rehellisesti pyrki välittämään tunnelmaa katsojille. Saamani myönteisen palautteen perusteella hän siinä onnistuikin. Vuoden verran voi Ruutu-palvelussa jakson katsoa mikäli on missannut viikon useat uusinnatkin. Seuraavan kuukauden aikana saadaan siianmätiä. Siikasaaliit ovat olleet niukanpuoleisia viime […]

Raapaisuja

Tornionjoella lohi oirehtii. Joella on vesihome joka tarttuu lohiin ja aiheuttaa tartunnan saaneiden kuoleman.  Jokivarressa patenttiratkaisu kaikkiin lohiongelmiin on, että ne johtuvat merialueelta tai ovat merikalastuksen aiheuttamaa.  Ratkaisuksi tarjotaan taas kerran merikalastuksen, sen syyttömän osapuolen, kurjistamista. Merellä pitää kuulemma kalastusta vähentää, jotta jokeen saadaan lisää lohia kalastettavaksi ja sairastumaan. Toivottavasti jokea riivaava aggressiivinen vesihome saadaan […]

Tori

Hupsista, onpa aikaa vierähtänyt ilman päivitystä. Kalastus on tällä kesäkaudella ollut aktiivista ja se on vaatinut kaiken keskittymisen. Lohikausi on ollut pitkä. Pituus ei kuitenkaan tarkoita ennätyssaaliita, vaan kalaa on tullut tasaisesti ja kokonaissaalit vastaavat keskinkertaista kalastusvuotta. Tämäntyyppinen kalastus on kuitenkin markkinoinnin kannalta ihanteellinen. Rysiä nostetaan ja tänään (11.8) on enää kaksi pyynnissä. Silakkaa on […]

Rysämatka paremmassa seurassa

Kesken kiivaimman kevätkauden tuli rysäreissulle mukaan vieras Helsingistä. Toki Petri Suuronen on käynyt täällä aieminkin, mutta hyvä on aina välillä päivittää kuulumiset ja kalastuksen nykytila.

HjS blogi 1

Takkusi

Jäidenlähtö maalis- huhtikuun vaihteessa antoi luvan odottaa aikaista kalastuskevättä. Toisin kävi. Kovin vahtelevat säät oikuttelivat ja esimerkiksi Vapun jälkeiset kovat pohjoistuulet veivät merestä kaiken kevään alun. Selkämeren ulapan vesi jäähtyi luokkaan 0 – 2 astetta eli alimpaan sulan veden lämpötilaan mitä jää- meriveden lämpotilakartat näyttävät. Kevätkalastus ei lumisateita kaipaa. (8.5) Lumi ja yöpakkaset kuvan johti […]

Kuva 1

Eestaas

  Jäätä vielä puolen kilometrin verran rannastamme (5.4 aamulla). Malttamaton mieli tekee odottamisesta pidemmän tuntuista mitä ajan kulu todellisuudessa onkaan.       Vain kaksi vuorokautta myöhemmin jäljellä viimeinen lautta (6.4 ilta). Niin ne vaan taas kerran jäät jäät menivät kesätauolle.     Pakkia otettiin 8.4 kun takatalvi pyyhkäisee kevään syrjään kerta tuiskulla. Meri ei enää […]

Kevättä kohti

Rannoilla jäinen kahle. Helmikuu helpotti, lumihanget laskivat ja jään määrä meressä ei ole lisääntynyt. Jäällä rantamme edustalla on railoja ja reikiä, joten on joten parempi ettei lähde jäille.  Flunssailu on talvihommia fiirannut. Pyydyshuolto on jäljessä aikataulusta. Plokin päivityskin on venähtänyt kun ei kummempia ole tehty, vain sitä mitä edellisessä lupailin: metsä- ja pyydystöitä. Rantamme editse […]