Kalastajan puheenvuoro

Kalastajan puheenvuoro Olen ammattikalastaja Suomenlahdelta. Kalastusmuotoni on pienimuotoista sekakalakalastusta missä istutettu siika ja lohi, on suurin tulonlähteeni. Olen itse mukana muutamassa seurassa, joissa on kerätty rahaa yrityksiltä ja yksityisiltä meritaimenen istutuksiin. Tänä vuonna kuitenkin päätettiin pitää välivuosi, koska merimetsot söivät viime kevään talkootyön tulosta ja näin ollen 2 500 euroa. Miksi Te rakkaat luonnonystävät ette […]

iisa rohweder

WWF:n kalakampanja avattiin yskähdellen

WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder Kansainvälinen ympäristöjärjestö WWF järjesti perjantain 13.4 uusimman haastekampanjansa tiedotustilaisuuden Helsingissä. Järjestö haastaa alkavalla kampanjallaan koko Suomen mukaan maailman kalakantojen suojeluun. Tavoite on kunnianhimoinen. WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder painotti avauksessaan, että Suomessa kalastus on pääsääntöisesti kestävällä pohjalla. Kampanjan tärkeä tavoite on hänen mukaansa kotimaisen, kestävästi kalastetun kalan käytön lisääminen. Tällaiseksi […]

Liiton vuosikokous Uudessakaupungissa

Ammattikalastajaliiton sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 23. maaliskuuta Uudessakaupungissa. Puhetta kokouksessa johti Olavi Sahlstén. Vuosikokous on valtuustotyyppinen elin, joka käyttää liitossa ylintä päätösvaltaa kerran vuodessa. Paikalla oli 16 osallistujaa, sekä aluejärjestöjä edustavia henkilöitä että liiton suoria henkilöjäseniä. Kokoukselle esiteltiin viime vuoden toiminnan keskeiset asiat kuten kalastuslain uudistus, Suurhiekan tuulipuistohanke, Selkämeren kansallispuisto, kalastuksen säätely, uusi hallitusohjelma elintarvikelainsäädännön uudistukset, dioksiinipoikkeus […]

kuva1

KEHRA risteilyn yhteenveto

Kalastajien tiedotuksen ja koulutuksen 10-vuotisjuhlaristeily keräsi ennätysyleisön Saaristomeren ja Selkämeren ammattikalastajille suunnattu tiedotus- ja koulutusristeily järjestettiin kymmenennen kerran 8. – 9. helmikuuta entiseen tapaan Viking Amorellalla seilaten. 10-vuotisjuhlan kunniaksi ohjelmassa oli jykevän tietopaketin lisäksi myös kevyempää sisältöä. Yllätysnumeron ja arpajaisten lisäksi Lassi Lindstedt Ursuk Oy:stä järjesti auditorioon pelastautumispukujen esittelyn, ja kalastajille tarjottiin hyviä tarjouksia pukuhankinnoista. […]

Ministeriön elinkeinokalatalouden ajankohtaiskatsaus

Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto Elinkeinokalatalouden yksikkö Ajankohtaiskatsaus 3.2.2012  1.Tiivistelmä   Sitten edellisen katsauksen (syyskuu 2011) unionilainsäädännön valmistelu on jatkunut tiiviinä. Komission yhteisen kalastuspolitiikan (ykp) uudistamisesta antamaa ehdotusta on käsitelty maatalous- ja kalastusneuvoston istunnoissa ja neuvoston sisäisen kalastuspolitiikan työryhmässä. Valtioneuvosto informoi eduskuntaa ehdotuksesta (U30/2011 vp) ja maa- ja metsätalousvaliokunta antoi asiasta lausuntonsa (MmVL 9/2011 […]