SAKL Larsmo-1p

Siikaa rysillä

Kesä jatkuu lämpimänä ja merivesi ei ole jäähtynyt normaaliin tapaan. Luodossa asuva kalastaja Roland Semskar on kuitenkin valmistautunut siian syyssesonkiin ja rysät on pesty ja laskettu pyyntiin. Enää niitä on meressä viisi kevätkauden kahdeksan pyydyksen sijaan. Jokunen kala oli jo malliksi tullut, ja koentakierrokselle lähdettiin aamulla kotirannasta. Siika on tärkeä saalis Perämeren kalastajille ja sitä […]

SAKL Tre-1e

SUUNTANA 2020 – elinkeino ja tutkimus keskustelivat

SAKL:n puheenjohtaja Olavi Sahlstén avaa tilaisuuden Ammattikalastajaliitto ja Riista- ja kalantutkimuslaitos järjestivät 30.8 Tampereella tuuletuskokouksen jossa pohdittiin laajasti elinkeinon ja tutkimuksen välistä toimintaa. Tilaisuus oli avoin liiton luottamusmiehille ja alueiden edustajille, sekä RKTL:n edustajille. Maa ja metsätalousministeriön edustajana toimii Orian Bondestam ja keskustelua johti kalatalousjohtaja Kari Ranta-aho. Aihe ja keskustelun tarve oli ilmeisen tärkeä, koska […]

kansikuva2

Kannattavuuslaskentaohjelmasta apua kalastajien talouden suunnitteluun

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on rakentanut yhteistyössä kalastusyritysten kanssa rannikkokalastuksen kannattavuuslaskentaohjelman. Ohjelman avulla voidaan arvioida muun muassa pyyntitapojen ja investointien vaikutusta yrityksen kannattavuuteen. Näin kalastusyrityksen kehittämistä ja toimintaa on helpompi suunnitella. Sovellus on tehty Excel -taulukkolaskentaohjelmaan. Laskentamalleihin syötetään kalastusyrityksen toimintaa koskevia tietoja, jonka perusteella ohjelma laskee yrityksen taloudellista tulosta. Ohjelmaa voidaan hyödyntää myös kalatalousneuvonnassa ja […]

SAKL Saimaa2

Muikkua Saimaalta

Loppukesä on muikunkalastajan sesonkia Saimaalla. Tänä vuonna on saalista saatu kohtuullisen hyvin ja laatukin on ollut kohdallaan. Lappeenrannassa muikkua kalastavat Markku ja Paavo Törrönen, isä ja poika. Törrösten pienet troolarit, Apaja I ja II on siirretty Joutsenon puolelle, josta on lyhyt ajomatka vetopaikoille. Korkea polttoaineen hinta pakottaa kalastajan miettimään säästökohteita ja lähtösatama valitaan mahdollisimman läheltä […]

Jäsenkyselyn tulokset 2013

Liitto toteutti kesällä perinteisen jäsenkyselyn. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan kalatalouden toimijoiden ja erityisesti liiton toimintaa. Arviointi tapahtui kouluarvosanoilla 4 – 10 ja myös sanallisia kommentteja sai lähettää. SAKL:lle annetut arvosanat ovat hieman laskeneet; edunvalvonnan keski-arvo 7,6 (viime vuonna 7,7) ja tiedotuksen keskiarvo 8,1 (8,2). Vaikuttaisi siltä, että siirtyminen yhä enemmän sähköiseen tiedonjakeluun jonkin verran näkyy arvosanoissa. […]

Aro 080813 002

Kalastusneuvos Markku Aro eläkkeelle

Ylijohtaja Juha Ojala onnittelee eläkkeelle jäävää Markku Aroa Pitkän linjan virkamies Markku Aro jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Aro on toiminut peräti 40 vuotta kalatalousalalla.   Eilen torstaina pidettiin tilaisuus maa- ja metsätalousministeriössä, jossa ministeriö, työtoverit ja alan edustajat esittivät kiitoksensa kalastusneuvokselle. –          Markku Aron ura alkoi 8.8.1973. Rauli Badding Somerjoki fiilasi ja höyläsi, Vietnamissa vielä sodittiin, […]

SAKL Naantali TP1

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Ammattikalastajaliiton vieraana

Vaikka rysäkalastuksen sesonki onkin jo takana, nousi merestä kelpo kuhasaalis, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli Ammattikalastajaliiton vieraana Naantalissa Luonnonmaan vesillä. Aurinkoinen kesäpäivä sujui rennoissa tunnelmissa, vaikka kalan asema lähiruokana puhuttikin kalamiehiä. Kultarannan laituri kylpi auringonpaisteessa, kun Suomen Ammattikalastajaliiton puheenjohtaja, naantalilainen ammattikalastaja Olavi Sahlstén ja toimitusjohtaja Kim Jordas odottivat tasavallan päämiestä yhteiselle venematkalle ja seuraamaan […]

SAKL ak13-4

Ylijohtaja Ojala tutustumassa kalastukseen Länsirannikolla

Ylijohtaja Ojala näyttää kuinka pitkän lohen pitäisi saada ja kalastaja Salokangas veikkaa määrän. Toimitusjohtaja Kim Jordas toteaa tilanteen. Ministeriön luonnonvaraosaston osastopäällikkö, ylijohtaja Juha Ojala vieraili kesäkuun lopulla Porissa ja Uudessakaupungissa tutustumassa alueen kalastukseen liiton vieraana. Vierailu alkoi lämpimässä säässä kalastaja Heikki Salokankaan luona Porin Kuuminaisissa. Heikki kertoi vieraalle suvun tilan pitkistä perinteistä, ja kahvin kanssa […]

Huron-1web

Matka Huron -järvelle oli onnistunut

Peimarin koulutuskuntayhtymän Kalatalous- ja ympäristöopiston hanke ”Pohjois-Amerikan suurten järvien ammattikalastus – hyvien käytäntöjen mallit Suomeen” vei toukokuun lopulla kalastajia ja kalabiologeja Pohjois-Amerikan Huron –järvelle. Hankkeen on rahoittanut Vakka-suomen kalatalousryhmä, ja kymmenen prosentin omarahoitusosuudesta vastaa Peimarin koulutuskuntayhtymä. Vajaan viikon mittaiseen matkaan osallistuivat allekirjoittaneen lisäksi ammattikalastajat Mika Rantanen Uudestakaupungista ja Sami Veneranta Merikarvialta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen […]

SAKL Vaasa-5

Lohistrategiavalmistelussa vuorossa alueelliset kuulemistilaisuudet

Valtiosihteeri Risto Artjoki avasi tilaisuudet   Maa- ja metsätalousministeriö alkoi joulukuussa valmistella kansallista Itämeren lohistrategiaa, jonka avulla pyritään saamaan eduskunnan toiveesta Suomelle yhtenäinen näkemys kestävästä lohipolitiikasta. Nyt pidetyissä tilaisuuksissa kuultiin laajemmin alueellisten sidosryhmien näkemyksiä työryhmän tekemistä luonnoksista. Kuulemista varten järjestettiin kolme avointa alueellista tilaisuutta. Lapin ja Perämeren alueen tilaisuus oli 3.5 Pellossa, Selkämeren ja Merenkurkun […]